Elinvoimaisen ja monimuotoisen luonnon merkitys ymmärretään alati paremmin jokaisen ihmisen, yhteiskunnan ja talouden toimintaedellytysten turvaajana. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on samalla noussut ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalle poliittisen keskustelun keskiöön, ja hyvä niin. Tuoreena osana tätä keskustelua ovat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
EU:n vuonna 2020 julkaistun monimuotoisuusstrategian mukaan jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät tulee suojella vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltiot ovat tähän tavoitteeseen sitoutuneet. Pääperiaatteet tulevat EU:sta, kuten se, että edes alhaisella voimakkuudella jatkuvasti hoidettu talousmetsä ei täytä vanhan metsän kriteereitä. Suomessa vanhan ja luonnontilaisen metsän kriteerit on tarkoitus saada valmiiksi tämän kevään aikana.
Metsäteollisuuden mielestä sovittujen kriteerien mukaisten luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelu on tärkeää. Kysymys onkin nyt nimenomaan näistä kriteereistä, joiden valmistelu on parhaillaan käynnissä ympäristöministeriön johdolla.
Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu kattaa kaikki eri omistajaryhmät, ei siis vain valtion omistamia metsiä. Tämä tulee valmistelussa muistaa. EU:n biodiversiteettistrategian lisäksi tälle on myös lainsäädännöllistä taustaa. EU:n metsäkatoasetuksen ja uusiutuvan energian direktiivin mukaan luonnontilaisista metsistä hankittu puu ei täytä lain vaatimuksia. Lisäksi valmisteilla olevassa metsätietoasetuksessa, komissio ehdottaa vanhojen ja luonnontilaisten metsien kartoittamista.
Tulevien kriteerien tulee olla selkeät, tarkkarajaiset ja käytännössä todennettavat. Metsänomistajaa ja puuta ostavaa yritystä ei saa jättää kohteita määrittämään. Tämä on julkisen sektorin työtä, ja työ on tehtävä maastossa. Nyt eivät ilmasta käsin tehdyt kartoitukset riitä. Maastokartoitus on kallista, mutta Suomi on suojeluun sitoutunut. Luonnontilaisten metsien osalta on erityisen kiire, sillä metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaa tämän vuoden lopulla. Sen jälkeen teollisuus ei saa joutua onko vaiko ei -pohdintaan luonnontilaisten metsien osalta.
Hallitusohjelmassa puhutaan yksityisten metsänomistajien osalta vapaaehtoisesta suojelusta. Vapaaehtoisuus loppuu siihen, kun kriteerit ovat valmiit. Metsäteollisuus ei nimittäin voi ostaa puuta kriteerit täyttävistä metsistä. Valtion osoittaman suojelurahoituksen on oltava riittävä, ja sen saatavuus on varmistettava paitsi yksityisille metsänomistajille myös muille metsänomistajaryhmille. Uhkana on, että metsiä jää harmaalle vyöhykkeelle – ei voi myydä puuta, mutta ei saa suojelukorvaustakaan. Sitä ei varmasti hallitus toivo, vaikka nämä harmaat vyöhykkeet ilmaisia hehtaareja suojeluun toisivatkin.
Vanhojen metsien määrityksessä päähuomio kohdistuu valtapuuston ikään ja lahopuun määrään. Luontopaneeli ehdotti hiljattain, että Suomen metsäkeskus ja ELY-keskukset laatisivat suunnitelman Metso-ohjelman aktiivisesta markkinoinnista kaikille maanomistajille, joilla Lapin maakunnan eteläpuolella on yli 100-vuotiasta metsää. Satavuotias havumetsä ei kyllä voi mennä minkään kriteerin mukaan vanhan metsän luokkaan.
Eikä suojelun pariin saa väkisin johtaa myöskään monimuotoisuustyö, jota olemme jo 30 vuoden ajan tehneet talousmetsissämme. Olemme jättäneet kasvavasti säästöpuita ja lahopuuta metsänkäsittelyn yhteydessä, ja lahopuun määrä uudistuskypsissä metsissä kasvaa koko ajan. Tässä tilanteessa joku vielä ihmettelee, miksi metsänomistajat pohtivat aavistushakkuita.
Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu on tärkeää. Tarvitsemme hyvät ja selkeät kriteerit. Se veisi eteenpäin metsäluonnon monimuotoisuutta ja varmistaisi metsänomistajien omaisuudensuojan sekä puuta ostavien yritysten toimintaedellytykset.
