Suomalaisten kilpailukyky ja sitä kautta pohjoismainen hyvinvointi kohtaa haasteita. Lääkkeiksi tarjotaan erilaisia listoja. Kun toteutus ontuu, emme ole päässeet näkemään toimivatko annetut ohjeet. Toiset varmaan ovat hyviä mutta vaarallisen kuuloisiakin avauksia on kuultu.
Yksinkertaistetaan vähän asiaa. Mitäs jos urheilija tietäisi harjoitellessaan että säännöt säilyvät samoina? Mitäs jo urheilija tietäisi, että kilpailijat eivät saa dopingin apuja? Mitäs jos urheilijan tiellä ei olisi ylimääräisiä ylämäkiä?
Vastaus tuntuu itsestään selvälle. Silloin urheilija voisi luottavaisesti keskittyä harjoitteluun ja kilpailuun omalla alallaan luottaen, että pitkäjänteinen työ tuo parhaan mahdollisen tuloksen. Näinhän asiat usein urheilijoiden osalta ovatkin. Jos repussa on kiviä, ne on sinne itse laitettu. Dopingia ei sallita. Jos sitä ilmenee, asetetaan syyllinen kilpailukieltoon. Kilpailija voi hieroa juoksu-, heittotekniikka tai hieroa taktisia kuvioita luottaen, että säännöt pysyvät samana. Kun keskistyy ja tekee johdonmukaista työtä syntyy tuloksia jotka usein johtavat myös menestykseen.
Jos tämä toimii urheilussa, niin voitaisiin kokeilla yritystoiminnassakin.
Oli yritys suuri tai pieni, voi se keskittyä strategisen kilpailuedun hiomiseen vakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Kuten urheilussa kilpailu keikuttaa venettä. Lisäaaltoja ei kaivata lainsäätäjältä.
Suomessa on harrastettu säätämis- ja tökkimispolitiikkaan. Kiristetäänpä vähän arvonlisäveroa, että saadaan hyvinvointiyhteiskuntaa rahoitettua. Kevennetään yhteisöveroa että kasvua syntyisi. Tuetaan pienyrityksiä tai ehkä valitaan lupaavalta tuntuva toimiala. Kaikki varmasti hyvää tarkoittavia toimenpiteitä, mutta kuka osaa ennustaa oikeat valinnat? Ja vielä tärkeämpää, miten yrittäjä/yritys osaa ennustaa poliittisen päätöksentekijän – hyvää tarkoittava säätäminen – ja samalla pitää oman fokuksen tiukasti asiakkaissa ja markkinatilanteessa?
Annetaan yrityksille työrauha. Vapaus onnistua syntyy yrittäjyydestä ja ennustettavista olosuhteista. Keskitytään ottamaan maaliksi vaikka kokonaisveroasteen keventäminen ja pk-yritysten rahoitusmahdollisuuksien parantaminen yleisellä tasolla. Kokonaisveroaste on kuin reppu multisporturheilijan selässä. Mitä painavampi reppu, sitä enemmän hyvinvointia on taukopaikoilla käytettävissä ja sitä paremmin pystyy varautumaan ongelmatilanteisiin, mutta painokaan ei saa kasvaa liiaksi. Rahoitusmahdollisuuksien parantamisessa taas viittaan nimenomaan mahdollisuuksiin. Ei ole itsetarkoitus pumpata rahaa valtion valitsemaan toimialaan, vaan miettiä, miksi rahoitusta ei saa. Onko syy velkakirjarahoitusta rajoittavat vakavaraisuussäännökset vai pienen toimijan vaikeus päästä joukkolainamarkkinoille. Ei mietitä liikaa, vaan helpotetaan molempia. Antaa yrittäjän valita kumpi sopii paremmin.
Jos reilut ennustettavat säännöt sekä harjoittelun- ja kilpailunvapaus sopii urheiluun, niin voitaisiin kokeilla sitä myös elinkeinoelämässä.
Pekka Rehn, digitalisoija, KTM ja kuntapoliitikko