Mitä ihmettä? 10-vuotiaan lapsen terveystiedot salataan vanhemmilta

Kansanedustaja ihmettelee, pystyykö 10-vuotias päättämään täysin itsenäisesti omasta hoidostaan ja huolehtimaan lääkityksestään.

Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan 10-vuotiaan lapsen vanhemmat eivät ole oikeutettuja näkemään lastaan koskevia terveystietoja sähköisessä Omakanta-palvelussa. Linjausta on alettu noudattamaan myös muualla terveydenhuollossa.

Näin tietyissä tapauksissa vanhempien ei myöskään ole mahdollista varata lapselle lääkäriaikaa tai muuttaa aikaa, kun lapsi on täyttänyt kymmenen vuotta.

– Tämä on todella erikoinen linjaus ja on vaikea ymmärtää, miten 10-vuotias kykenisi päättämään täysin itsenäisesti omasta hoidostaan ja huolehtimaan lääkityksestään, sanoo keskustan kansanedustaja Petri Honkonen.

Hänen mielestään vanhemmilla täytyy olla oikeus ja mahdollisuus huolehtia lapsestaan ja kantaa vastuuta lapsensa elämään vaikuttavista päätöksistä, kuten terveysasioista.

– Esimerkiksi 15 vuoden ikäraja olisi sen sijaan jo ymmärrettävämpi. Jo nyt ilman tätä linjausta lääkärin on ollut mahdollista estää tiettyjen tietojen luovuttaminen vanhemmalle, jos lapsen etu sitä vaatii, sanoo Honkonen.

– Erityisen pöyristyttävää on myös se, että linjausta tehdessä mietinnässä oli 3-15 vuoden ikähaarukka. Ministeriössä oli siis harkinnassa, että 3-vuotias olisi itse päättänyt terveydenhuollostaan. Tämä on käsittämätöntä, Honkonen ihmettelee.

Honkonen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriölle.

Mainos