Luin hallitusohjelman opettajan työn kannalta.
”Johtamista opetus- ja sivistyssektorilla parannetaan.”
Tästä on puhuttu jo kauan ja monenlaista ” Uusi peruskoulu”- ryhmää on jo ollut olemassa. Ryhmät ovat koostuneet parlamentaarikoista, tutkijoista ja kokemusasiantuntijoista eli koulussa työskentelevistä. Ykköstoive on ollut jo jonkin aikaa rehtoreiden ammattitaidon parantaminen. Isoissa kaupungeissa rehtoreita kierrätetään koulusta toiseen ja uutta verta on vaikea sinne väliin saada. Hyvä veli- verkostot päättävät paikat saunan lauteilla. Kiltit tytöt pääsevät etenemään ja hyvät tyypit hyppäävät rehtoreiksi ja koska virasta ei helpolla pois laiteta, kestää päätös pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä.
Pienillä paikkakunnilla päätöksen tekee muutaman ihmisen lautakunta ja suurimman sikalan omistajan sana painaa.
Siksi koulu ei kehity. Ei ole pedagogista osaamista, ei johtamistaitoja, taloustaitoja. Ei visioita tulevaisuudesta, uudistushalua, ei todellista johtajuutta.
Tältä hallitukselta odotan sitä, että rehtorin on suoritettava edes jokin johtajakoulutus saadakseen paikkansa. Esimiehen tulee kehua ja kannustaa alaisiaan kuin myös ojentaa tarpeen niin vaatiessa. Pitää olla selkärankaa, rohkeutta antaa huomautus epäasiallisesta käytöksestä tai uuden opetussuunnitelman vastustamisesta ja 80-luvulla pysymisestä. Rehtorin tulee olla kehityksen kärjessä, ymmärtää, missä mennään. Tai tajuta, että joku alaisistahan osaa sen paremmin. Taloustaidoilla voidaan koulun sisällä kikkailla vaikka kuinka. Myös ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen olisi suotavaa. Tämä maa on säätiöitä täynnä.
Pedagoginen johtaja vastaa oppilaan hyvinvoinnista, kasvatuksesta, koulutuksesta. Ei enempää eikä vähempää. Tätä työpaikkaa ei voi päättää saunan lauteilla. Tähän työhön tarvitaan kilometrin mittainen curriculum vitae.
”Laadukkaan painetun ja digitaalisen opetusmateriaalin saatavuus varmistetaan molemmilla kansalliskielillä.”
Tarkoittaako tämä sitä, että painetuissa materiaaleissa ei ole enää tunnistettavuutta 60-luvun kanssa?
”Hallitus käynnistää laaja-alaisen peruskoulun tulevaisuustyön peruskoulun kehittämistarpeiden arvioimiseksi perustamalla parlamentaarisen työryhmän.”
Seen that, been there. Fantastisen taitavia ihmisiä kerääntyy yhteen ja keskustelut ovat taivaallisen upeita ja usko omaan työhön palaa eikä haittaa, että maksaa itse matkansa ja virkavapaansa. Parin vuoden aktiivinen ja innostunut työ vaan ei koskaan näy missään. Tehdään loppulauselma, joka on eri kuin mitä ryhmä päätti ja sitten se paperi häviää. Kannattaako enää?
”Hallitus kasvattaa perusopetuksen vähimmäistuntimäärää 2–3 vuosiviikkotunnilla laajentamatta opetussuunnitelmaa.”
Erittäin hyvä juttu. Tunteja tosin olisi voinut lisätä jokaiselle alakoulun vuosiluokalle. Tarve lisätunteihin on ehdoton ja siltikään päivät eivät olisi liian pitkiä. Kallista? Edellinen opetusministeri lisäsi kaikille kolme vuotta ja maksuttomana.
”Opetusryhmien kohtuulliseen kokoon kiinnitetään huomiota, jotta oppiminen mahdollistuu ja perustaidot taataan.”
Tämä. Kaikki ongelmat poistuvat, kun luokkakoko on tarpeeksi pieni. Kallista? Lue edellinen kohta.
”Hallitus kannustaa kuntia toteuttamaan painotettua opetusta segregaation ehkäisemiseksi.”
Kiitos tästä. Oppilas pääsee täyteen potentiaaliin painotetussa aineessa, koulumotivaatio kasvaa. Tilannetta voisi kuvailla musiikin avulla: tavallisella luokalla opitaan ukulelen kolme sointua, peruskomppi rummuilla ja Bach, Beethoven ja muut pojat. Musiikkiluokalla soitetaan useita soittimia, lauletaan kolmiäänisiä lauluja, suoritetaan valtakunnalliset teoriatutkinnot sisältäen intervallianalyysit ja harmoniset molliasteikot. Bachin lisäksi sävelletään itse. Esiinnytään ja matkustetaan. Painotetut luokat lähiöihin, kiitos.
”Hallitus uudistaa kolmiportaista tukea koskevan lainsäädännön siten, että tavoitteena on turvata riittävä tuki sekä vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa.”
Harmi, sillä nykykäytännöstä on irronnut niin paljon huumoria, että nauraminen vähenee nyt opehuoneissa. Maailman lyhin vitsi: joku sanoo ” kolmiportainen tuki” ja kaikki räjähtävät nauramaan.
Minä opettajana kutsun vanhemmat paikalle, kun oppiminen ei suju. Todetaan se yhdessä, kirjoitetaan 3-4 sivua asiasta ja viedään se paperi rehtorin kanslian kassakaappiin salaiseksi merkittynä.
Seuraavana vuonna päivitetään paperit: vanhemmat koululle, todetaan tilanne, paperi kassakaappiin. Tähän voisi nykyinen hallitus lisätä kohdan, jossa ennen kassakaapille menoa päätetään, mitä tukea lapsi saa.
”Hallitus toteuttaa osaamistakuun, joka tarkoittaa vähimmäisosaamistason määrittelyä ja sen saavuttamista edettäessä peruskoulussa luokalta seuraavalle.”
No nyt naurattaa taas. Opetussuunnitelmassa lukee, että jokaisella on oma polku. Kaikki eivät opi kaikkea eivätkä samassa tahdissa. Hallitus ehdottaa takuuta kakkos-kolmosluokan väliin sekä päättöluokalle. Olisin itse lisännyt alakoulu-yläkoulu-niveleen myös tarkastuspisteen. On hyvä, että alaraja määritellään, kunhan otetaan huomioon myös oppijan kokonaistilanne: diagnoosit, sosio-ekonominen tilanne tai muut oppimiseen vaikuttavat tekijät. Luokalle jättö kertoo täydellisestä ymmärtämättömyydestä nykypedagogiasta.
Näin kenttätyössä olleena voin sanoa, että odotukset eivät ole kovat. Hallituksia tulee ja menee, samoin opetusministereitä. Taulu ja liitu pysyvät, kirjat, ruutuvihot, lyijykynät. Koulumaailmaa ei helpolla muuteta.
Mutta lapsi on muuttunut kiiltokuvien vaihtajasta tiktok-videoiden matkijaksi. Kymmenen vuotta sitten kuuntelin järkyttyneenä ” tarkkispoikien” seksijuttuja ja nyt ne jutut ovat arkipäivää ihan pienimmillekin. Kiusaaminen on muuttunut tönimisestä ja haukkumisesta somemaailman myötä todella raa’aksi ja aikuisilta piilossa olevaksi. Netti suoltaa lapsille tietoa mutta vääristä asioista. Yleissivistys on romahtanut. Ja tunnetaidot ovat olemattomat. Kännykän pois ottaminen koulussa on kaksipiippuinen juttu mutta milloin se otetaan pois aikuisilta? Työpaikoilla, bussissa, koiraa taluttaessa, pyöräillessä, autoillessa, ruokapöydässä. Päiväkodin portilla lappu: sulje kännykkä, kun haet lapsesi- kertoo tilanteen vakavuuden.
Enemmän uskon vanhempien, kodin, vaikutukseen lapsen oppimiseen ja käytökseen.
Koulua voi pyörittää mihin suuntaan tahansa, mutta kodin rooli on olla se kivijalka. Vanhempien kannustamiseen, tukemiseen ja jaksamiseen kun löytäisi keinot.
