Entä kirurgina tai valtamerilaivan kapteenina?
Useimmat kai toteaisivat terveellä järjellä, että tuskin onnistuu. Tiedämme, että kaikkien noiden hyvään hoitamiseen vaaditaan koulutusta tai ainakin pitkällistä työssä perehtymistä. Yleensä sekä että.
Toisaalta useimmat meistä suoriutuisivat ihan kelvollisesti eri ammateissa, jos olisimme jossain vaiheessa niihin kouluttautuneet ja kokemuksen kautta oppineet. Loppujen lopuksi kovin harvat ammatit edellyttävät erityistä kyseisen alan lahjakkuutta. Alussa mainituista varmaan kapellimestari ja kirurgi ovat sellaisia, mutta Suomen kamaralla tallustaa taatusti sankka joukko ihmisiä, jotka olisivat ihan hyviä noissakin, jos vain olisivat aikanaan sille uralle ajautuneet.
***
Sen sijaan – jos jatketaan tuota koolla alkavien töiden luetteloa – kansanedustajan tehtävistä kovin moni arvelee selviävänsä koska tahansa, jos sellainen kakku kohdalle sattuisi. Miksi ihmeessä?
Syitä on monia. Yksi on ihan järkevä. Kansanedustajan tehtävistä todellakin selviäisi kuka tahansa perimmäisenä takarivin hakkaraisena, joka istuu ja painaa aina senväristä nappia, mitä ylempää ohjeistetaan.
Sellaisiakin joukossa aina on, aitoja kansan edustajia. Aina on niitä, joiden kyvyt tai halut eivät riitä, tai joiden paras osaaminen liittyy valituksi tulemiseen. Suurin osa on kuitenkin aktiivisempia toimijoita, jotka perehtyvät ainakin joihinkin asioihin ja yrittävät niihin myös kykyjensä ja mahdollisuuksiensa puitteissa vaikuttaa.
Tärkeimmät tehtävät, ministerinpestit tai ryhmien ja valiokuntien johtajuudet yleensä päätyvät kansanedustajan työhön pitempään perehtyneille. Ihan samaan tapaan kuin muissakin työpaikoissa, aloittelijat harvemmin johtavat toimintaa. Valitettavasti toisen kauden kansanedustajaksi ei pääse muuten kuin lusimalla ensin neljä vuotta ensimmäisen kauden edustajana. Kärsimättömiä sieluja tämä ymmärrettävästi riepoo.
***
On paljon muutakin, mikä tukee uskomusta edustajahommien helppoudesta. Yksi on luonnollisesti julkisuus, joka pääasiassa keskittyy siihen, mikä on mennyt tai menossa pieleen. Ajatelkaapa jos kokonainen ammattikunta seuraisi kriittisellä silmällä kaikkea sitä, mitä omalla työpaikallasi tapahtuu; kaikkia tumpelointeja, virheitä ja epäonnistumisia? Ja raportoisi siitä päivittäin. Saattaisi syntyä kuva, että kuka tahansa hoitaa nuokin jutut paremmin?
Kansanedustajan tehtäviin ei ole erityistä koulutusta eikä myöskään vaatimusta tietystä koulutustasosta. Kun joukko muodostuu kaikenlaisilla taustoilla varustetuista ihmisistä, vahvistuu siitäkin kuva, että kuka tahansa kelpaa.
***
Veikkaan, että kansanedustajat silti lopulta ovat keskimäärin vähän fiksumpia kuin heidän äänestäjänsä keskimäärin. Tämä ei kuitenkaan ole oleellista. Oleellista on, että he joutuvat työkseen paneutumaan niihin asioihin, joista ovat päättämässä. Heille on siihen tarjottu aikaa ja asiantuntijoita käyttöön.
Toisin kuin meille muille, olemme sitten politiikasta enemmän tai vähemmän kiinnostuneita. Meidän ei tarvitse perehtyä asioihin sen enempää, kuin työn ja harrastusten ohella sattuu huvittamaan. Useimpia ei huvita. Seassa on toki asioita, jotka ehkä liippaavat niin läheltä, että olemme syventyneet laajastikin. Joissain asioissa sinä ja minä saatamme olla parempiakin asiantuntijoita useimmat kuin edustajat itse. Mutta suurimpaan osaan asioista suurimmalla osalla meistä ei ole aikaa eikä halua sen syvemmälle uppoutua. Omatkin hommat pitää hoitaa.
Tässä on edustuksellisen demokratian ydin. Valitsemamme edustajat eivät ole mitään superosaajien eliittiä, mutta heidät on valittu käyttämään aikaansa heille sälytettyjen tehtävien hoitoon. Jos he ovat hyviä, he pohtivat asioita moneltakin eri kantilta. Ja vaikkeivät yksilöinä pohtisikaan, eri näkökulmat tulevat esiin eri puolueiden kannoissa, julkisessa keskustelussa ja asiantuntijoiden kuulemisessa.
Edustuksellisella demokratialla on isot pulmansa ja luottamuskriisinsä, joita pitää pyrkiä ratkomaan. Mutta vihonviimeinen keino olisi se, että edustajien sijasta me miljoonapäisellä joukolla ryhtyisimme tekemään päätöksiä jossain Suomi-appissa peukuttamalla. Tällaistakin liikehdintää on viime aikoina harrastettu.
Sen sijaan erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että koko ajan on taattu päätöksentekijöiden vaihtuvuus ja reilut pelisäännöt. Turkissa, Unkarissa ja Venäjälläkin on kaikissa parlamenttinsa vaaleineen, mutta valtaeliitti tekee kaikkensa tukahduttaakseen kilpailijat. Kriittinen media vaiennetaan, kansalaisjärjestöjen toimintaoikeuksia rajoitetaan, oikeuslaitoksen toimintaan sekaannutaan ja vaalitapaa muokataan itselle sopivaksi.
Eikä ole muuten sattuma, että yksinvaltiaat ja sellaisiksi pyrkivät putinit, trumpit, erdoganit ja orbanit aina väittävät olevansa kansan (= oikeasti kavereidensa ja sukulaistensa) puolella ja eliittiä vastaan.
Suomessa on ensi keväänä useammatkin vaalit, joissa on taas avoin mahdollisuus vaihtaa vallanpitäjiä. Sen jälkeen ryhdytään sitten arvostelemaan seuraavaa politiikan valtaeliittiä, joka perinteisesti on taas kaikkien aikojen huonoin. Kunnes saadaan seuraava.
