[rev_slider alias=”minne-menet-kirkko” mode=”header”]
[vc_row][vc_column][vc_column_text]Irakilaiset Mohammad Al-Azzawi ja Walid Alkaysi tarttuvat rivakasti puisiin kerrossängyn osiin asiakkaan kotona Helsingin Ruskeasuolla. Hissiä talossa ei ole ja roudattavaa neljä kerrosta ylemmäs ullakolle riittää.
Alkaysi jatkaa hyllyn osilla ja Al-Azzawi tarttuu kaksin käsin siniseen Ikea-kasiin, joka pursuilee sekalaista paperitavaraa. Seasta törröttää muutama nuken jalka ja jokunen pikkuauto.
Al-Azzawi ja Alkaysi ovat syksyllä 2015 Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita, jotka ovat töissä Refuhome ry:n Duunitiimissä. Refuhome ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kotoutumista. Se tarjoaa työtä myös monille, joiden turvapaikkaprosessi on yhä kesken.
Yhdistyksen kautta voi tilata ”duunarit” esimerkiksi kodinsiivoukseen tai muuttoavuksi. Yhdistyksen Facebook-sivuilla kumotaan yleisimpiä ennakkoluuloja: kyllä, ”duunilaisilla” on työluvat, jotka tarkistetaan Maahanmuuttovirastosta. Kyllä, työstä maksetaan verot. Koulutuksista ja lakisääteisistä työnantajamaksuista huolehditaan. Ei, suomalaisten palkkoja ei näillä tuntiliksoilla poljeta.
Vapaaehtoispohjalta toimiva Refuhome ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, mutta sen perustajia – yritysosaajia, sosiaali- ja viestinnän alan ammattilaisia ja monia muita – yhdistää tapaaminen ja vapaaehtoistyö Helsingin Lauttasaaren kirkon hätämajoitustiloissa syksyllä 2015.
Lauttasaaren seurakunta on myös tukenut yhdistyksen perustamista ja antanut toimitilojaan sen käyttöön.
Suomessa kirkot ovat olleet eri tavoin aktiivisia turvapaikanhakijoihin liittyvissä kysymyksissä.
Julkisuudessa ovat eniten näkyneet kuitenkin tempaukset, kuten kielteisten turvapaikkapäätösten ääneen lukeminen osassa pääkaupunkiseudun kirkkoja sekä joidenkin kirkon työntekijöiden näkyvä protestointi Afganistanin pakkopalautuslentoa vastaan ja tässä yhteydessä jopa viranomaistoiminnan vastustaminen.
Monet kirkot ovat myös majoittaneet turvapaikanhakijoita syksyn 2015 jälkeenkin, mikä on herättänyt kysymyksiä paperittomien ”piilottelusta” tai ainakin laittomasti maassa oloon kannustamisesta. Yömajoitusta järjestäneet kirkot ovat korostaneet ovien olleen yhtä lailla auki keille tahansa hädänalaisille – myös suomalaisille asunnottomille.
Kaikkia kirkon toimet eivät ole kuitenkaan miellyttäneet. Kun pääkaupunkiseudulla jumalanpalveluksissa luettiin huhtikuussa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi tunnustaa harkinneensa jopa kirkosta eroamista. Hänestä tällainen toiminta, jossa ”tarkoituksella pyritään osoittamaan viranomaisten päätökset vääriksi”, ei kuulu kirkolle. Sasi kritisoi kirkkoja myös laittomasti maassa olevien majoittamisesta.
– Kirkon tehtävä on suojella hädänalaisia, mutta sellaista mielikuvaa ei pidä luoda, ettei yhteiskunnassa tarvitse noudattaa laillisia päätöksiä, koska tämä on erittäin vaarallista. Jos tällainen hyväksytään yhdessä asiassa, se voi levitä muuallekin, hän katsoo.
Kirkon toiminta ja kannanotot liittyen turvapaikanhakijoihin jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Tämä selviää myös Nykypäivän kyselystä, johon vastasi sähköpostitse noin 2 800 lukijaa kesäkuussa.
Vajaa puolet eli 47 prosenttia oli ”täysin” tai ”jokseenkin samaa mieltä” väitteestä, jonka mukaan kirkon toiminta ja kannanotot liittyen turvapaikanhakijoihin ovat olleet paikallaan.
Toista mieltä oli 45 prosenttia kyselyyn vastanneista.
”Yksityisten ihmisten, yhteisöjen ja kirkon auttamisten luulisi herättävän poliittiset päättäjät muuttamaan turvapaikkapolitiikkaa myönteisemmäksi. Kirkko on toiminut aivan oikein ja toivottavasti toimii jatkossakin aktiivisesti”, painotti yksi kyselyyn vastanneista.
”Uutta kirkon nykyaikaisessa toiminnassa on avoin kannatus lainvastaiselle toiminnalle, kunhan sille vain julki lausutaan hyvä tarkoitus”, katsoi taas kirkon toimintaa kritisoiva lukija.
Monet Nykypäivän kyselyyn vastanneista korostivat, kuinka kirkon on elettävä aktiivisesti tässä ajassa ja otettava kantaa yhteiskunnallisiin asioihin – kristillisen etiikan pohjalta. ”Turvapaikanhakijat eivät ole vain taloudellinen, käytännöllinen ja juridinen ongelma vaan he ovat ennen kaikkea inhimillisiä ihmisiä”, muistutti yksi lukija.
Toiset sen sijaan pitivät kirkon auttamispolitiikkaa lyhytnäköisenä ja vääränä: kirkolla ei ole ammattitaitoa selvittää turvapaikanhakijoiden taustoja, kirkko voi lietsoa hyvää tarkoittavalla toiminnallaan vain turhaa toivoa ja vaikeuttaa kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden paluuta entisestään.
”Ymmärrän kirkon empaattisen asenteen, jolla kannetaan inhimillistä huolta enemmänkin yksittäisistä tapauksista. He (kirkon työntekijät) tapaavat ihmisiä heidän hätänsä keskellä. Valtion virkamiesten ja hallituksen on kuitenkin vastattava asioista suuremmissa mittakaavoissa”, painotti yksi kyselyyn vastanneista.
Monet katsoivat, ettei yksittäisillä ylilyönneillä pitäisi leimata koko kirkkoa:
”Periaatteessa hyväksyn kirkon linjan, mutta yksittäiset henkilöt kirkon palkkalistoilla ovat liian voimakkaasti kyseenalaistaneet kielteiset turvapaikkapäätökset”.
Marttaliiton toiminnanjohtajana työskentelevä Marianne Heikkilä on koulutukseltaan teologian maisteri. Hänellä on monipuolista työkokemusta kirkon ja järjestöjen piiristä. Hän on ollut myös mukana Lauttasaaressa perustamassa Refuhome ry:tä.
”Toivoisin Suomen evankelisluterilaisen kirkon olevan aina heikoimpien ja huono-osaisten, syrjäytymisvaarassa olevien, vähemmistöjen ja äänettömien äänenä”, Heikkilä pohdiskelee sähköpostitse.
Hänestä kirkon merkitys arvojohtajana korostuu tässä ajassa, jossa tarvitaan ”vallitsevan arvomaailman kyseenalaistajia”. Kirkko voi tuoda vastakulttuurista voimaa oman edun tavoitteluun, rasistiseen vihapuheeseen, nationalismiin, fanaattisuuteen ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen.
”Oli merkittävä teko, että kirkoissa soitettiin Aleppon puolesta kelloja ja viranomaispäätöksiä luettiin jumalanpalveluksissa huhtikuun alussa”, hän katsoo.
Heikkilän mielestä turvapaikanhakijoiden ja paperittomien tilanne on jätetty kuitenkin liiaksi yksittäisten pappien, kirkkoherrojen, piispojen tai seurakuntien vastuulle. Myös kirkon johto voisi ottaa enemmän kantaa humaanimman maahanmuuttopolitiikan puolesta.
”Tiedämme, että kirkko tukee apua hakevia, mutta ei piilottele ketään. Tätä viestiä voisi välittää paremmin”, hän korostaa.
Kokoomuksen Kimmo Sasi taas kertoo pysähtyneensä viime aikoina pohtimaan, ”mitä tehtävää Suomen evankelis-luterilainen kirkko tänä päivänä oikeastaan toteuttaa”?
Sasi epäilee, ettei kirkko tunnu tietävän tätä oikein itsekään ja on jäsenmäärän laskiessa joutunut jonkinlaiseen ”paniikkiin”.
– Kirkosta on tullut markkinointiorganisaatio, joka miettii, miten se pystyisi kasvattaman suosiotaan, jotta ihmiset eivät eroaisi kirkosta ja sen nykyinen rakenne – siellä työssä olevine ihmisineen – voitaisiin säilyttää.
Sasi arvioi kirkon otaksuvan voivansa säilyttää joka tapauksessa niin sanotut perusjäsenensä, jolloin se pyrkii kosiskelemaan uusia sekä niitä, jotka miettivät, jättääkö kirkon vai eivät.
Sasi antaakin ymmärtää, ettei kirkon aktiivinen toiminta turvapaikanhakijoiden suhteen ole täysin pyyteetöntä:
– Tämä (jäsenten kalastelu) johtaa helposti siihen, että kirkko pyrkii ehkä tietoisesti häivyttämään uskonnollista, vakaumuksellista otettaan ja keskittymään uusille alueille, kuten pakolaispolitiikkaan, jossa se voisi saavuttaa suosiota, hän puntaroi ja jatkaa:
– Sen sijaan kirkolle aiemmin äärimmäisen tärkeät asiat, kuten perheyhteisö ja perheen kasvattaminen, niistä kirkko ei puhu minusta tänä päivänä juuri ollenkaan. Kirkoissa ehkä koetaan, että näistä puhuminen – ainakin perinteisessä mielessä – on konservatiivista eikä sovellu tähän aikaan.
Sasi näkee kirkon tulevaisuuden ”suhteellisen synkkänä”:
– Jos kirkolta puuttuu profiili ja liikutaan vain ajan mukana, kyllä tämä vähitellen johtaa siihen, että jäsenkunta katoaa evankelis-luterilaisesta kirkosta.
Kirkon profiilin puuttuminen ja ”ajan mukana” liikkuminen mietitytti myös Nykypäivän kyselyssä:
”Kirkko kosiskelee viihteellisyydellä. Papeista on tullut tapahtumatuottajia, kirkoissa nukutaan, tanssitaan, pidetään maallisia luentotilaisuuksia, helvettiä ei ole, anteeksiannon totaalisuus tekee uskosta sivuasian”, kirjoitti yksi lukija.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_round_chart stroke_width=”2″ values=”%5B%7B%22title%22%3A%22T%C3%A4ysin%20samaa%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2215%22%2C%22color%22%3A%22peacoc%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22Jokseenkin%20samaa%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2232%22%2C%22color%22%3A%22vista-blue%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22En%20osaa%20sanoa%22%2C%22value%22%3A%226%22%2C%22color%22%3A%22mulled-wine%22%2C%22custom_color%22%3A%22%236dab3c%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22Jokseenkin%20eri%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2229%22%2C%22color%22%3A%22sandy-brown%22%2C%22custom_color%22%3A%22%23f79468%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22T%C3%A4ysin%20eri%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2216%22%2C%22color%22%3A%22juicy-pink%22%2C%22custom_color%22%3A%22%238d6dc4%22%7D%5D” title=”Kirkon aktiivinen toiminta ja kannanotot liittyen turvapaikanhakijoihin ovat olleet paikallaan.”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Mikä sitten on kirkon tärkein tehtävä tässä yhteiskunnassa? Tamperelainen emerituspiispa Juha Pihkala näkee sen kaksijakoisena.
– Kirkon tärkein tehtävä on kohdata ihmiset heidän peruskysymyksissään, jotka liittyvät syyllisyyteen, kuolemaan ja elämän tarkoitukseen. Toinen ulottuvuus on oikeus puhua siitä, mikä tässä maailmassa on kirkon peruslähtökohtien mukaan väärin. Missä tapahtuu epäoikeudenmukaisuutta, ihmisarvon riistoa ja muuta tämänkaltaista, Pihkala pohdiskelee.
Missä sitten tapahtuu epäoikeudenmukaisuutta? Jos Jeesus laskeutuisi nyt maan päälle, puolustaisiko hän homoseksuaaleja? Vaatisiko inhimillisempää turvapaikkapolitiikkaa?
Pihkala ei lähde luettelemaan mitään yksittäisiä ihmisryhmiä, mutta muistuttaa uskontojen ”kultaisesta säännöstä”, jossa kehotetaan ihmistä tekemään toisille sitä, mitä toivoisi itselle tehtävän.
Mitä tulee kirkon asemaan turvapaikkapolitiikassa, Pihkalan mielestä ei ole olemassa syytä, miksei kirkko saisi arvostella viranomaisia tai julkista valtaa tähän liittyen.
– Koska kristillisen uskon pohjalta koko maailma kuuluu Jumalalle, ei ole mitään sellaista aluetta, johon kirkolla ei olisi sananvaltaa.
Kirkkoa on arvosteltu siitä, etteivät sen työntekijät voi tuntea kaikkia turvapaikkaprosesseihin liittyviä yksityiskohtia. Pihkalan mielestä tälläkään perusteella ”ei kenenkään suita pitäisi tukkia”. Hän muistuttaa, että kyse on myös sananvapaudesta ja lähtökohtana on huoli hädänalaisista ihmisistä.
– Tämä (turvapaikanhakijoiden tilanne) on tietysti iso ja vaikea kysymys. On olemassa monenlaisia näkökulmia, miten tähän hätään pitäisi vastata.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_round_chart stroke_width=”2″ values=”%5B%7B%22title%22%3A%22T%C3%A4ysin%20samaa%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2222%22%2C%22color%22%3A%22peacoc%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22Jokseenkin%20samaa%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2235%22%2C%22color%22%3A%22vista-blue%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22En%20osaa%20sanoa%22%2C%22value%22%3A%2222%22%2C%22color%22%3A%22mulled-wine%22%2C%22custom_color%22%3A%22%2300c1cf%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22Jokseenkin%20eri%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%2217%22%2C%22color%22%3A%22sandy-brown%22%2C%22custom_color%22%3A%22%23ff9900%22%7D%2C%7B%22title%22%3A%22T%C3%A4ysin%20eri%20mielt%C3%A4%22%2C%22value%22%3A%225%22%2C%22color%22%3A%22juicy-pink%22%2C%22custom_color%22%3A%22%23f7f7f7%22%7D%5D” title=”Kirkko on ajautunut viime vuosina poliittisella akselilla enemmän vasemmalle kuin oikealle.”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Nykypäivän kyselyssä lukijoille esitettiin myös toinen väite, jonka mukaan kirkko on ajautunut viime vuosina poliittisella akselilla enemmän vasemmalle kuin oikealle.
Tämä ei jakanut näkemyksiä yhtä jyrkästi kuin kysymys turvapaikanhakijoista. Enemmistö eli 57 prosenttia yhtyi väitteeseen, mutta iso osa eli 22 prosenttia ei osannut myöskään sanoa kantaansa asiaan.
”Kirkon nykytilaa seuratessani on usein mielessäni tapahtuma 1970-luvulta. Työpaikalleni tuli harjoittelijaksi taistolaiseksi tunnustautunut nuori mies, joka kertoi alkavansa opiskella teologiaa. Ihmettelyyni hänen ajatuksenkulkunsa erikoisuudesta hän vastasi: kirkko voidaan murtaa vain sisältä päin. Samoin ajattelevia taitaa olla liiaksi asti tälläkin hetkellä”, katsoi väitteestä ”täysin samaa mieltä” oleva lukija.
Kokoomuslainen kypäräpappi on pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tunnettu luomus. Se kuvasi sen ajan stereotyyppistä kokoomuslaista ja samalla puolueen ja kirkon vahvaa suhdetta.
Eräs lukija pohdiskeli, minkälaisen kuvan Suomalainen nyt piirtäisi kokoomuslaisesta, jos olisi elossa?
Stereotyyppinen kuva oikeistolaisesta papistakin on aikojen saatossa muuttunut. Julkisuudessa näkyy nykyisin monenmoisia pappeja, myös ”radikaalipappeja” Kai Sadinmaan tapaan, jotka vastustavat suoraan kapitalismia ja ”pääomaa haalivaa eliittiä”. Eräs uinuviin konservatiiveihin kuuluva lukija kaipasi paikallisten pitkätukkapastorien korvaamista ”sillä ärisevällä sotilaspastorilla, josta kaikki jauhoivat ennen”.
Ne, jotka Nykypäivän kyselyssä katsoivat kirkon ajautuneen poliittisella akselilla enemmän vasemmalle, viittasivat yksittäisten pappien sijaan kuitenkin etenkin kirkon talouspoliittisiin kannanottoihin ja suoraan sen johtoon. Tämä ei yllätä, sillä kokoomuslaisten piiristä on kritisoitu nykyistä arkkipiispaa Kari Mäkistä, joka puhuu kyllä köyhien puolesta, mutta ”häntä ei kiinnosta kakun kasvattaminen eikä ahkeruus, vaikka sekin on kristillistä”, kuten eräs kokoomusvaikuttaja kiteyttää.
”Piispojen ja etenkin arkkipiispan lausunnot huokuvat vasemmistolaisuutta. Ei kirkon pidä ottaa kantaa esimerkiksi yhteiskunnan tekemiin säästöpäätöksiin”, katsoi yksi kyselyyn vastanneista. Toinen taas kummasteli, miksi kirkon edustajat antavat lausuntoja taloudesta ja yritystoiminnasta, ”vaikka heillä ei ole mitään kokemusperäistä tai edes koulutuksellistakaan pätevyyttä ymmärtää asioita”.
”Kansantalouden oppi kannattaa hakea kansantalouden oppikirjasta, ei Raamatusta”, kiteytti yksi lukija.
Toisaalta kirkon asemaa ja suhdetta oikeisto–vasemmisto-akseliin pidettiin Nykypäivän kyselyssä myös osin ristiriitaisena:
”Oikeiston pitkälle viety markkinatalousajattelu johtaa helposti jännitteiseen tilanteeseen kristillisen etiikan kanssa. Vasemmisto taas edustaa sikäli kirkolle vierasta arvomaailmaa, että se pitää uskoa korostetusti yksityisasiana ja vaatii kirkon loittonemista valtiosta.”
Jotkut taas kyseenalaistivat koko kysymyksenasettelun ja peräsivät kokoomukseltakin itsekritiikkiä:
”Mielestäni on turha pohdiskella tätä asiaa vasemmisto–oikeisto-akselin kautta. Ylipäätään näyttää kokoomuksessakin suhtautuminen heikompiosaisiin muuttuneen kovemmaksi.”
Vuonna 1999 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat ”Kohti yhteistä hyvää” -puheenvuoron hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, jota monet pitävät kirkon vasemmistolaistumisen esiinmarssina.
Paperissa katsottiin muun muassa, että ”kaupallinen ajattelutapa on nopeasti tunkeutumassa myös elämänalueille, joille se sopii huonosti, esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhoitoon”.
Siinä arvioitiin myös, että ”markkinoiden laajentuessa yritykset ovat menestyneet, mutta yhteiskunnat eivät. Yritysten liikevaihdot ovat nousseet, mutta työpaikat vähentyneet”.
– Tiedän erinomaisen hyvin, että se tulkittiin vasemmistolaiseksi paperiksi, mitä se ei ollut, sanoo kannanottoa allekirjoittamassa ollut Juha Pihkala.
Hän huomauttaa, että 1500-luvulta peräisin oleva luterilainen yhteiskuntaetiikka korostaa myös julkisen vallan roolia ihmisten hyvinvoinnin, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumisessa.
Helsingin ortodoksihiippakunnan piispa Ambrosius on herätellyt keskustelua siitä, että markkinoita syyllistetään liiaksi. Nykypäivän muutaman vuoden takaisessa haastattelussa hän kaipasi siunausta yhteiskunnan talousvaikuttajillekin ja katsoi myös, että ”emme voi kristillisestä uskosta käsin vetää mitään yksiselitteisiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin”.
Emerituspiispa Juha Pihkalan mielestä kirkon ei tarvitse kantaa huolta markkinoiden toiminnasta.
– Kirkon tehtävä on puolustaa niitä, jotka ovat vaarassa pudota tässä yhteiskunnassa. Markkinat pitävät kyllä huolen itsestään.
Kirkko on vuosien saatossa osallistunut kuitenkin eri tavoin yhteiskunnassa käytävään talouspoliittiseen keskusteluun. Kirkon erilaisten nälkä- ja köyhyysryhmien – piispojen kannanotto mukaan lukien – saivat Pihkalan mukaan sysäyksensä lama-ajan Suomesta, jolloin kirkko näki ruohonjuuritasolta ihmisten hädän. Tällöin heräsi myös huoli siitä, kykenevätkö poliittiset päättäjät kantamaan vastuunsa yhteiskunnan huono-osaisista.
Vuosituhannen vaihteessa kirkon kokoama laajapohjainen niin kutsuttu Nälkäryhmä vaati esimerkiksi työttömien perusturvaan 500 silloisen markan korotusta. Toissa eduskuntavaalien alla arkkipiispa Kari Mäkisen kokoama köyhyysryhmä julkisti listan hallitusohjelmatavoitteita, joihin kuuluivat muun muassa terveys- ja tuloerojen kaventaminen. Tässä yhteydessä väläytettiin myös verotuksen progressiivisuuden lisäämistä.
Viime eduskuntavaalien alla arkkipiispan köyhyysryhmään kutsuttiin edelliskertaa laajempi kirjo yhteiskunnallisia toimijoita – elinkeinoelämän puolelta yrittäjätkin mukaan lukien. Kovin täsmällisiä esityksiä ei ryhmästä saatu. Yleisluonteisuutta selittänee niin palkansaajien kuin työnantajienkin laaja edustus ryhmässä.
Kirkon tehtävä on julistaa Jumalan sanaa, mutta tekeekö se siinä sivussa väistämättä politiikkaa?
Marianne Heikkilän mukaan kirkko on pyrkinyt olemaan viimeiset vuosikymmenet epäpoliittinen, mutta ”ottaessaan kantaa tai vaietessaan se tulee väistämättä poliittiseksi toimijaksi.” Heikkilä korostaa, että ”kirkon tulee olla aina puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta se ei tarkoita, ettei se voisi olla yhteiskunnallisesti vaikuttava ja kantaa ottava.”
Kirkon yhteiskunnallista työtä kohtaan on myös kasvavia odotuksia. Mitä tulee kirkon tulevaisuuteen, Heikkilä näkee kirkolla olevan annettavaa etenkin ”kolmannen sektorin rajapinnoissa”, joissa se voisi toimia yhteistyössä järjestöjen, kuntien, maakuntien ja kansalaisten kanssa.
Kirkko tekee paljon hyvää, mutta monet Nykypäivän lukijoista eivät nähneet sen asemaa näin puhtoisena puoluepolitiikasta tai niihin kytköksissä olevista peleistä:
”On silmiin pistävää, miten Turun ja Helsingin hiippakunnissa ja vähän muuallakin vallassa olevat uivat kiinni vasemmiston ja vihreiden kylkeen. On sitten kysymys maahanmuutosta, sote-uudistuksesta, koulutusleikkauksista tai työllisyyspolitiikasta. He yrittävät vetää kirkkoa yhteiseen oppositiorintamaan pahaa hallitusta vastaan”, katsoi yksi kyselyyn vastanneista.
Toinen taas piti kirkkoa ”sellaisenaan” poliittisesti neutraalina, vaikkakin ”osalla kirkon piirissä toimivilla henkilöillä poliittiset kannanotot ovat enemmän vasemman kuin perinteisen oikeiston näkemyksiä”.
Oikeisto–vasemmisto-jaottelun ohessa Nykypäivän kyselystä kuulsi lukijoiden jakautuminen myös konservatiivi–liberaali-akselilla. Tämä näkyi etenkin siinä, miten kirkon tulisi suhtautua homoseksuaaleihin.
Mikä sitten on kirkon tulevaisuus? Katsomme yhdessä Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Veli-Matti Salmisen kanssa vaikuttavaa grafiikkaa, joka kuvaa kirkkoon liittyneitä ja kirkosta eronneiden määrää vuodesta 1923 vuoteen 2016.
Vuosituhannen vaihteesta lähtien kirkosta eroaminen näyttäisi kiihtyneen. Kuviosta erottuu kaksi selkeää eropiikkiä. Toinen törröttää vuoden 2010 ja toinen vuoden 2014 kohdalla.
Ensimmäistä piikkiä selittää Ylen taannoinen homoilta ja liberaalien kimpaantuminen silloisen kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen näkemyksiin. Vuoden 2014 eropiikki taas selittyy sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisellä, jota arkkipiispa Kari Mäkisen katsottiin sympatisoivan. Tällöin puolestaan iso osa konservatiiveista äänesti jaloillaan ja lähti kirkosta.
Turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen heijastui Salmisen mukaan hienoisena eropiikkinä syyskuussa 2015, jolloin osa jäsenistä protestoi kirkon hätämajoitustoimintaa vastaan. Sittemmin piikkejä ei ole näkynyt, koska monet jäsenet ovat olleet myös tyytyväisiä kirkon toimintaan turvapaikanhakijoiden suhteen.
Teki kirkko niin tai näin, toiset tykkää, toiset ei.
Kirkon jäsenmäärän laskua selittävät yksittäisiä kohuja tai yhteiskunnallisia ilmiöitä enemmän kuitenkin muutokset väestön ikärakenteessa ja yhteiskunnan maallistuminen.
Paljonko Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on jäseniä vuonna 2050?
– On selvää, että jäsenmäärä tulee laskemaan nykyisestä, mutta tapahtuuko se lineaarisesti vai tasoittuuko se jossain vaiheessa? Onko kirkolla vuonna 2015 jäseniä 50 vai 60 prosenttia väestöstä? Vaikea sanoa, puntaroi Salminen.
Entä miten kirkko pystyisi omalla toiminnallaan hillitsemään jäsenmäärän laskua? Salmisen mielestä kirkon pitää olla uskottava toimija ihmisten arjessa. Pitää sanomaansa selkeästi esillä. Puhutella ihmisiä. Mutta miten?
Tämä kaikki voi olla helpommin sanottu kuin tehty.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_gallery interval=”3″ images=”777,778″ img_size=”full”][/vc_column][/vc_row]