Hallitus päätti viime vuoden syksyllä tehostaa työvoimapalveluja työllistymisen nopeuttamiseksi. Yksi sovituista toimenpiteistä oli määräaikaishaastattelujen toteuttaminen entistä tiheämmin. Haastattelujen tavoitteena on tukea työtöntä työnhaussa, ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä ja nopeuttaa avointen työpaikkojen täyttymistä.
– Määräaikaishaastattelujen vaikutukset ovat vielä vaikeasti todennettavissa, mutta viitteitä niiden positiivisesta vaikutuksesta on jo nähtävissä. Työllisyystilanne on monien työttömäksi merkittyjen kohdalla saatu vastaamaan todellista tilannetta, sanoo neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala työ- ja elinkeinoministeriöstä.
– Tilastojen korjaantuminen ei kuitenkaan yksin selitä työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden selvää laskua. Myös avoimet työpaikat täyttyvät nyt keskimäärin nopeammin kuin viime vuonna, Tuomaala jatkaa.
Määräaikaishaastattelujen toteuttaminen on käynnistynyt TE-toimistojen mukaan hyvin haastattelujen suuresta määrästä huolimatta.
Kun tihennetty aikaväli otettiin käyttöön tämän vuoden alussa, haastattelu oli tehty 18 prosentille työttömistä ennen kuin työttömyys oli kestänyt kolme kuukautta. Syyskuun alussa määräaikaishaastattelu oli tehty 53 prosentille työttömistä ennen kolmen kuukauden työttömyyttä.
Haastattelut on suunnattu enimmäkseen alle kolme kuukautta työttömänä olleille. Työllistymissuunnitelmat ovat kuitenkin lisääntyneet selvästi myös pitkään työttömänä olleilla.
– Yksi haasteistamme on, että mitä pidempään työttömyys on kestänyt, sitä harvemmalla työnhakijalla on ajan tasalla oleva työllistymissuunnitelma. Tilanne on tältäkin osin parantunut selvästi vuoden alusta, Tuomaala sanoo.
Asiakkaat tyytyväisiä
TE-toimistojen johtajille tehtyjen kyselyjen mukaan kokemukset määräaikaishaastatteluista ovat olleet pääosin myönteisiä.
Asiakkaiden ohjaus eri palveluihin on tehostunut, ja haastatteluissa on pystytty tarjoamaan aikaisempaa tehokkaammin työttömälle työnhakijalle soveltuvaa työtä tai palveluja. Haastattelut ovat myös lisänneet asiakkaiden aktiivisuutta ja omatoimista työnhakua.
Asiakaspalautteet tukevat TE-johtajien arvioita. Huhti-kesäkuussa toteutetussa kyselyssä 50 prosenttia asiakkaista koki haastatteluista olleen hyötyä. Haastattelujen hyödyllisyys arvioitiin koko maassa keskimäärin arvosanalla 3,46, kun maksimi oli viisi. Kyselyyn vastasi 24 640 TE-toimiston henkilöasiakasta.
– TE-toimistojen asiakkaat ovat tyytyväisiä siihen, että heihin pidetään entistä tiiviimpää yhteyttä ja heidän työnhakuaan tuetaan aikaisempaa aktiivisemmin. Kielteistä palautetta on saatu lähinnä asiakkailta, joiden tilanne on pitkään ollut sama ja joille ei ole tarjolla työtä, kertoo kehitysjohtaja Elisabet Heinonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Asiakkaat ovat antaneet hänen mukaansa myönteistä palautetta erityisesti kasvokkain saadusta palvelusta.