Ministeri Toivakka kannattaa myös ryhmän ehdotusta vähentää yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa, kun EU:n sääntelyä pannaan toimeen kansallisesti.
EU-sääntelyn aiheuttaman hallinnollisen taakan keventämistä pohtinut työryhmä luovutti loppuraporttinsa komissiolle tiistaina Brysselissä.
– Yhdentyvässä Euroopassa tarvitaan yhtenäistä lainsäädäntöä, mutta se pitää laatia huolellisesti niin, että hyvät tavoitteet eivät vaaranna työpaikkoja ja talouskasvua. Tässä taloustilanteessa Edmund Stoiberin ryhmän esitykset kannattaa ottaa erityisen vakavasti sekä EU:n toimielimissä että meillä jäsenmaissa, ministeri Toivakka sanoo.
Toivakan mukaan EU:n säädösten aiheuttamat hallinnolliset vaatimukset ovat usein kohtuuttomia kaikkein pienimmille yrityksille. Pienillä yrityksillä pitää hänen mielestään olla mahdollisuus poikkeuksiin silloin, kun taakka on kohtuuton eivätkä poikkeukset vaaranna lainsäädännön hyviä tavoitteita.
Toivakka pitää tärkeänä myös kehotusta arvioida kriittisesti EU-säädösten kansallista toimeenpanoa.
– Etenkin meillä Suomessa on tullut tavaksi turvottaa EU-säädöksiä omilla, kansallisilla lisäyksillämme. Osa puolueista näkee EU-direktiivien täytäntöönpanossa mahdollisuuden toteuttaa omia tavoitteitaan. Usein tuloksena on kohtuuttomaksi kasvava hallinnollinen taakka yrityksille, jotka ovat Suomen talouden selkäranka, Toivakka sanoo.
Samoja aiheita pohditaan pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johdolla käynnistyneessä kaikkien puolueiden vuoropuhelussa. Sääntelyn purkamista koskevassa ensimmäisessä puolueiden neuvonpidossa käsiteltiin myös EU-säädöksiä.