Ministeri Risikko kokoaa nuorisoryhmän pohtimaan nuorten liikenneturvallisuutta

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon mukaan nuorten kaahauskulttuurin muuttamiseksi tarvitaan nuorten omia näkemyksiä.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) aikoo kutsua koolle säännöllisesti kokoontuvan nuorisoryhmän miettimään keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.

Ryhmä koostuisi eri puolilla maata olevien ”kummikoulujen” edustajista, ja sen työtä käytettäisiin meneillään olevassa tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistuksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Risikko julkisti asian SuomiAreenan liikenneaiheisessa paneelissa 15. heinäkuuta Porissa.

– Nyt on tärkeä hetki kuunnella nuoria. Kaahauskulttuurin muuttaminen on tavoite, johon pääsemiseksi tarvitsemme nuorten omia näkemyksiä. Hehän ovat parhaita nuorten maailman asiantuntijoita, Risikko sanoo.

Risikon mukaan liikennekulttuurin muutokseen tarvitaan sanktioiden ja promillerajojen lisäksi muutakin. Tätä näkökulmaa nuorilta toivotaan.

Tarkoituksena on nimetä eri puolilta Suomea ”kummikouluja”, jotka kattavat laajasti eri ikäryhmät. Nuorisoryhmä koostuu näiden koulujen edustajista. Koulut valitaan siten, että ne edustavat erilaisia liikenneympäristöjä maaseudusta suuriin kaupunkeihin saakka.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nuorten liikenneturvallisuus on tänäkin kesänä noussut murheellisella tavalla otsikoihin. Siksi on mietittävä, onko vielä jotain, mitä voisimme tehdä tai tehdä paremmin, Risikko pohtii.

Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa ja loukkaantuneita tilastoidaan noin 7100. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi sijoittuu EU-maiden keskitasoon. Esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat ovat liikenneturvallisuudessa Suomea edellä. Nuoria, 15–20-vuotiaita, kuolee Suomessa liikenteessä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna turvallisimpiin maihin.

Liikennesäännöistä ja niiden uudistamisesta kerätään parhaillaan myös kansalaisten näkemyksiä. Osana tieliikennelain kokonaisuudistusta on Otakantaa.fi-sivuilla käynnissä liikennesääntökeskustelu neljästä eri teemasta: pyöräilystä, mopoista ja moottoripyöristä, ajoneuvoista sekä elokuun alusta lähtien jalankulkijoista.

Mainos