Ulkoministeriö on avannut nettipalvelun, jossa ovat Suomen ulkomaanedustustojen viralliset raportit vuosilta 1918-1926. Palvelun ensimmäiset raportit ovat vuodelta 1918. Raportointi oli pitkään edustustojen päällikön toimintaa ja tiedontuottamisen ”ylin aste”.
Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkinen twiittasi uudesta palvelusta ”helmen”. Se on silloisen Moskovan edustuston asiainhoitajan ministeri Antti Hackzellin raportista 27. tammikuuta 1923 ulkoministeri J. H. Vennolalle.
– Stalin on idealistista tyyppiä oleva entinen ylioppilas, jolta puuttuu johtajalle välttämätön päättäväisyys, Antti Hackzell luonnehti Helsinkiin bolsevikkien valtataistelusta.
Raportti alkoi inhorealistisella kuvauksella Leninin terveydentilasta. Leninillä kerrottiin olevan pitkälle kehittynyt verisuonten kalkkeutuminen aivoissa ja ”tahtoo mielenhäiriötila voittaa yhä enemmän aikaa”.
Hackzellin mukaan vallasta kilpailleista ei ”yksikään omista riittäviä edellytyksiä”. Heitä olivat hänen mukaansa Kamenev, Stalin ja Tsurupa. Trotski oli raportoijan mukaan jo joutunut syrjään.
Antti Hackzellista tuli Suomen ulkoministeri vuosiksi 1932-36. Pääministeri hän oli 44 vuorokauden ajan syksyllä 1944.
UM:n edustustojen raportit 1918 – 26 netissä – arkiston ”helmiä” Moskovasta tammikuussa 1923: ”Stalin on idealistista tyyppiä oleva entinen ylioppilas, jolta puuttuu johtajalle välttämätön päättäväisyys.” #historia #UM100 | https://t.co/EvJ3200jXj pic.twitter.com/ZUH5qXoNT6
— Vesa Häkkinen (@vesahakkinen) March 3, 2018