Ministeri Lindström: Vihervasemmisto haluaa jatkaa politiikkaa vanhalla linjalla

Työ- ja oikeusministeri muistutti edellisen hallituksen aikana työllisyyden heikenneen 41 000 hengellä.

– Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät. Suomella ei mene hyvin. Työttömyys on liian korkea ja talouskasvu liian heikkoa. Meidän on toimittava. Työttömyyden hoitoon ja työmarkkinoiden rakenteisiin on saatava muutos. Lisäksi tarvitsemme elinkeinopoliittisia toimia, joilla parantaa talouskasvun edellytyksiä.

Näin totesi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.). Hän vastasi keskiviikkona eduskunnassa hallituksen puolesta välikysymykseen työllisyyspolitiikasta. Välikysymyksen jättivät vasemmistoliitto ja vihreät.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lindström huomautti kausitasoitetun työllisyyden kasvaneen viime kesästä 15 000 työpaikalla. Hän arvioi yhden selityksen olevan hallituksen yrittäjämyönteisessä ohjelmassa.

Työttömyys on hänen mukaansa aivan liian korkea.

– Näin ei voi jatkua. Tähän kriisiin meidät ajaneeseen politiikkaan on saatava muutos. Siksi olen yllättynyt, että välikysymyksen perusteella vihervasemmisto ehdottaa, että jatkaisimme edellisen hallituksen linjalla: ei tehdä merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, vaan laitetaan vain lisää rahaa työttömyyden hoitoon, Jari Lindström sanoi.

Lindströmin mukaan työttömyyden hoitoon ja työmarkkinoiden rakenteisiin on saatava muutos. Hän sanoi hallitusohjelmassa olevan useita uudistuksia ja toimia, joilla pyritään parantamaan talouskasvun edellytyksiä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Herää kysymys, onko vihervasemmisto lainkaan tutustunut hallitusohjelmaan, sillä sieltä löytyy vastaus oikeastaan kaikkiin esittämiinne kysymyksiin.

Hallitus toivoo yhä työmarkkinaosapuolten sopua kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista. Sopua korvaavia toimia on ihmetelty Lindströmin mukaan vihervasemmistosta.

– Päätöksen takana on maamme surkea taloustilanne. Ilman kilpailukyvyn selkeää kohenemista ja talouskasvua julkinen valta ei pitkällä aikavälillä pysty turvaamaan Suomen perustuslaissa säädettyjä sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Menestyäksemme on työmarkkinamalliamme joustavoitettava. Olemme jääneet tässä selvästi kilpailijamaidemme Saksan, Ruotsin ja Tanskan jälkeen. Näissä maissa palkanmuodostus on siirtynyt kohti paikallista tasoa.

Ministerin mukaan paikallinen sopiminen ei tarkoita sitä, että vain yksi taho joustaa, vaan joustoa vaaditaan kaikilta osapuolilta.

– Työpaikkatasolla sopimalla saadaan parhaiten räätälöityä jokaisen yrityksen ja sen työntekijöiden sen hetkiseen tilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu.

Mainos