Ministeri Lenita Toivakka on kutsuttu ensimmäisenä suomalaisena jäseneksi Maailmanpankin tasa-arvoa ja kehitystä edistävään korkean tason neuvonantajaryhmään (World Bank Group Advisory Council on Gender and Development).
– Ryhmän jäsenyys on minulle suuri kunnia. Työssä pääsen edistämään Suomen kehityspolitiikan keskeisiä painopisteitä, kuten naisten taloudellisen aseman parantamista. Naisten osallistumisella työelämään on suuri merkitys. Tiedämme Suomessa hyvin, että sukupuolten tasa-arvo on taloudellisesti järkevää, Toivakka kertoo ministeriön tiedotteessa.
Hän osallistui ryhmän kokoukseen ensimmäistä kertaa Maailmanpankin kevätkokouksen yhteydessä. Puheenvuoroissaan hän korosti ministeriön mukaan teknologian ja digitaalisten ratkaisujen vaikutusta naisten osallistumiseen talouselämään, koulutuksen tärkeyttä sekä perheen ja työelämän yhteensovittamista. Monissa maissa merkittävä este naisten työssäkäynnille on turvallisen päivähoidon puute.
Vuonna 2011 perustetun ryhmän tehtävänä on edistää tasa-arvokysymyksiä Maailmanpankkiryhmän työssä. Ryhmässä on 22 jäsentä, jotka edustavat Maailmanpankin jäsenmaita, yksityistä sektoria sekä kansalaisyhteiskuntaa. Ryhmän jäsenyys on henkilökohtainen ja kestää kaksi vuotta.