Peruspalveluministeri Susanna Huovinen muistutti hallituksen vastauksessa opposition välikysymykseen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta, että perheiden hyvinvointi koostuu useista eri tekijöistä, kuten palveluista, tulonsiirroista sekä joustavasta perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta.
– Vahvat peruspalvelut ovat edellytys sosiaalisesti kestävälle yhteiskunnalle: ne lisäävät väestön hyvinvointia, suojelevat terveyttä ja vahvistavat osallisuutta, Huovinen sanoi torstaina eduskunnassa.
Hän totesi, että hallitus ei halunnut kohdistaa säästötoimia sosiaali- ja terveyspalveluihin.
– Perheille palvelut ovat tärkeä tukiverkko, jota tulee pikemminkin vahvistaa kuin heikentää, ministeri totesi.
Huovinen sanoi, että palveluja on haluttu parantaa muun muassa lisäämällä kuntien valtionosuuksiin 9,4 miljoonaa euroa käytettäväksi sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksesta aiheutuviin kustannuksiin sekä myöntämällä kymmenen miljoonaa euroa lastensuojelun kehittämiseen.
Pienituloisten lapsiperheiden asemaa on Huovisen mukaan parannettu myös vähimmäisetuuksiin tehdyillä korotuksilla ja toimeentulotuen uudistamisella.
– Asumistukeen tehtävillä muutoksilla sekä asuntorakentamisen kasvutoimilla edistetään mahdollisuuksia kohtuulliseen asumistasoon, ministeri sanoi.
Huovinen kertoi, että lapsilisä valikoitui perusteellisen pohdinnan jälkeen yhdeksi säästökohteeksi siksi, että siitä aiheutuvien menojen loppusumma on huomattavan suuri. Summa on tänä vuonna lähes 1,5 miljardia euroa.
– Näin suuresta summasta saadaan aikaan merkittävä säästö – 110 miljoonaa euroa – ilman, että leikkaukset heikentävät perheiden taloutta kohtuuttomasti.
Huovinen huomautti, että säästö toteutetaan tavalla, jolla on vähäisin kielteinen tulonjakovaikutus.
– Lapsiperheistä kaikkein heikoimmassa asemassa ovat yksinhuoltajaperheet, ja he saavat edelleen nykyisen suuruisen korotuksen jokaisesta lapsesta. Lapsilisään tehtävä säästö ei vaikuta kaikkein pienituloisimpiin perheisiin, sillä lapsilisän pieneneminen lisää vastaavasti perheen toimeentulotuen määrää, hän sanoi.