Daily Currant -sivustolla julkaistu kirjoitus väitti, että Coloradossa oli kuollut pelkästään tammikuun 1. päivänä 37 ihmistä huumeen yliannostukseen, kun osavaltiossa laillistettiin marijuanan ostaminen ja käyttö vuodenvaihteessa. Juttuun liitetyssä kuvassa on selällään makaava mies ja lähteeksi mainitaan denveriläinen Rocky Mountain News, joka tosin lakkautettiin jo vuonna 2009.
– Tyhmää ja surullista. Ensimmäinen aloitteeni nuorisoliitossa oli: ”Lopettakaa huumeet!” Siinä asiassa en ole muuttanut käsityksiäni lainkaan, Ask kirjoitti aikajanallaan Facebookissa.
Askin harmiksi Daily Currantin ”uutinen” oli ankka. Coloradosta ei ole toistaiseksi raportoitu yhdestäkään kuolemantapauksesta marijuanan vapauttamisen jälkeen. Twitterissä Askia on arvosteltu uutisankan kommentoinnista.
– Ministeri on ottanut kantaa asiaan, mutta täsmentänyt sittemmin lausuntoaan, lehdistösihteeri Per Claréus sanoo Dagens Nyheterille.
Siihen Claréus ei ota kantaa, uskoiko Ask uutisankkaan, vai ei.