Ministeri kiistää puuttuneensa Finavian toimintaan epäasianmukaisesti

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on eri mieltä Valtiontalouden tarkastusviraston kanssa Finavian asioihin puuttumisesta.

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n mukaan Finavian omistajaohjauksesta vastannut liikenne- ja viestintäministeriö on puuttunut yhtiön hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla. Ministeri Anne Berner (kesk.) on asiasta eri mieltä.

– Asiantuntijoilla ja ministeriöllä näyttää olevan erilainen käsitys kuin VTV:llä siitä, mitä valtio-omistajalta yhtiöiden hallinnointiohjeissa edellytetty aktiivisuus voi tarkoittaa. Siksi on syytä arvioida ohjeiden selkeyttämistarvetta. Aktiivisuuden merkitys korostuu, kun yhtiö on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, Berner toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Finavian johto on tarkastusviraston mukaan toiminut asianmukaisesti johdannaisvastuiden selvittämiseksi, mutta ministeriö aiheutti yhtiön johdon harkintavaltaa heikentäneen kiiretilanteen viime syksynä kieltäessään yhtiön hallitusta nostamasta vahingonkorvauskanteita.

Berner kertoo, että johdannaisasiaa käsiteltiin tarkastusviraston kanssa yhteistyössä syksyllä. Hänen mukaansa tarkastusvirasto arvioi vielä silloin, että kanteista tehtävillä päätöksillä on liikkumavaraa.

– Luotimme tähän asiantuntija-arvioon, Berner huomauttaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessa painotetaan lisäksi, että valtio-omistaja on antanut Finavian hallitukselle johdannaisasiassa ohjeita ”vain sitä koskien, että asiat on valmisteltava huolellisesti”. Ministeriön mukaan siihen omistajalla on lain ja hallinnointiohjeiden mukaan täysi oikeus.

Lue myös:

Tarkastusviraston mukaan ministeriö puuttui Finavian hallituksen toimintaan epäasianmukaisesti

Mainos