Ministeri kehuu alkoholiverojen korotuksia

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) kehuu, kuinka Suomessa on onnistuttu vähentämään alkoholista johtuvia haittoja muun muassa verotuksella.

– Esimerkiksi neljän alkoholiveron korotuksen myötä kokonaiskulutusta on saatu alennettua noin kymmenen prosenttia ja alkoholista johtuvat kuolemat ovat vähentyneet, Huovinen sanoo.

Hän kehui myös, kuinka viime torstaina eduskunnalle annetun hallituksen esityksen tavoitteena on vähentää niitä tilanteita, joissa lapset ja nuoret altistuvat alkoholimainonnalle.

– Erityisiä rajoituksia säädettäisiin esimerkiksi alkoholimainonnalle sosiaalisessa mediassa, sanoi peruspalveluministeri. Lakiesitys on tällaisenaan maailman ensimmäinen.

– Alkoholiverotuksen määrätietoinen korottaminen ja markkinoinnin tuntuva rajoittaminen ovat hyviä esimerkkejä siitä, että terveysnäkökulmien huomioiminen kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kannattaa, Huovinen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää yhteistyössä Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa maailmanlaajuisen terveyden edistämisen konferenssin Helsingissä Finlandia-talolla 10.-14. kesäkuuta.

Mainos