Afrikan kehityksen kannalta todella suuri tekijä on ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolaisen (kok.) mukaan väestönkasvu.
– Mantereen väestön arvioidaan tuplaantuvan 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Puolet väestöstä tulee olemaan nuoria. Afrikkaan tarvittaisiin 18 miljoonaa uutta työpaikkaa vuosittain, jotta nuorille sukupolville saadaan töitä, Virolainen painotti avatessaan EU:n ja Afrikan suhteiden tulevaisuutta käsitelleen EU-komission Suomen edustuston ja Kehys ry:n seminaarin.
Nopean väestönkasvun rinnalla erityisen suuri haaste Afrikalle on ilmastonmuutos. Virolaisen mukaan maatalousmaan ja veden riittävyys on uhattuna, ja ruokaturvan heikkeneminen on lisää epävakautta, konflikteja, köyhyyttä ja muuttoliikettä.
– Investoinneissa Afrikkaan merkittävä rooli on uudella Euroopan ulkoisten investointien ohjelmalla EIP:llä. Investointien onnistumisen ja yksityisen sektorin kehittymisen sekä uusien työpaikkojen syntymisen edellytyksenä on toimiva liiketoimintaympäristö ja hyvä hallinto, joiden kehittämisestä mantereen maiden on kannettava vastuunsa, Virolainen muistutti.
Yhteensä 44 Afrikan maata allekirjoitti vastikään sopimuksen Afrikan vapaakauppa-alueen luomisesta. Virolainen pitää sopimusta maanosan kaupan ja talouden kannalta mielenkiintoisena. Lopullista merkitystä on hänen mukaansa ennenaikaista arvioida, mutta hankkeen tavoite luopua valtaosasta tulleja on kunnianhimoinen.