– Minä en ole täällä palvelemassa maatani – minä palvelen kristittyjä, sanoo CBS:n 60 Mintues -uutisohjelman haastattelema entinen Yhdysvaltain sotilas Brett Felton.
Matkustaessaan Irakissa 60 Minutesin uutisryhmä törmäsi 28-vuotiaaseen amerikkalaismieheen kristittyjen hylkäämässä Bakufan kylässä Mosulin pohjoispuolella.
Tuottaja Jeff Newtonin mukaan Felton näytti sotilaalta, mutta hän ei kuulunut Yhdysvaltain asevoimiin eikä yhteenkään avustusjärjestöön.
Felton sanoo saapuneensa Irakiin omatoimisesti taistellakseen Islamilaista valtioita vastaan.
Brett Felton on kotoisin Michiganin osavaltiossa sijaitsevasta Troyn kaupungista. Kristityksi tunnustautuva Felton kertoo saapuneensa Irakiin ”Kristuksen sotilaana” auttaakseen Irakin kristittyjä puolustautumaan Isisiä vastaan.
Feltonin sotilasyksikkö lähetettiin Irakiin vuonna 2006. Hänet kotiutettiin Yhdysvaltain asevoimista vuonna 2007. Feltonin mukaan hänen kokemuksensa Irakissa jättivät häneen ”lähtemättömän vaikutuksen”.
Felton kertoo halunneensa palata takaisin Irakiin heti kotiin palattuaan. Opiskellessaan ulkomailla hänen onnistui livahtaa Irakiin Libanonin kautta muutama kuukausi sitten.
– Ihmiset sanovat, että ”olet hullu tehdessäsi tätä”. Minusta ihmiset ovat hulluja, kun eivät tee omaa osuuttaan, Felton sanoo Newtonille.
– Minulle olisi kunnia luopua elämästäni auttaessani näitä ihmisiä.