Miljoonaosinkoja maksavan VVO:n toimitusjohtajalla hurja palkkakehitys

VVO:n toimitusjohtajan Jani Niemisen ansiotulot ovat nousseet kolmessa vuodessa 500 000 euroa.

Asuntosijoitusyhtiö VVO:n toimitusjohtajalle Jani Niemiselle maksettiin palkkaa ja muita etuuksia 745 000 euroa vuonna 2015. Palkasta kiinteää osaa oli 367 000 euroa ja muuttuvaa osaa 378 000 euroa. Asia käy ilmi VVO-yhtymän vuosikertomuksesta.

VVO:n liikevaihto oli 371 miljoonaa euroa. Sijoituskiinteistöjen arvo oli neljä miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aiempien vuosien osalta Niemiselle ja VVO:n toimitusjohtajan sijaiselle maksettu palkka ja palkkiot luontoisetuineen on ilmoitettu könttäsummana. Vuonna 2014 heille maksettiin yhteensä 795 000 euroa. Englanninkielisestä vuosikertomuksesta käy ilmi, että toimitusjohtajan palkka oli noin 500 000 euroa.

Rakennuslehti tietää kertoa, että Nieminen sai ansiotuloa 486 000 euroa vuonna 2014, mikä oli 116 000 euroa enemmän kuin vuonna 2013.

Vuonna 2013 Niemisen tulot olivat siis 370 000 euroa.

Taloussanomat puolestaan kertoo, että Niemisen tulot olivat 237 000 euroa vuonna 2012.

Diplomi-insinööri, MBA Nieminen aloitti VVO:n toimitusjohtajana vuonna 2011.

Niemisen ansiotulot ovat kasvaneet melkoista vauhtia, kolmessa vuodessa 500 000 euroa. Vuonna 2013 nousua oli edellisvuoteen verrattuna 56 prosenttia, 31 prosenttia vuonna 2014 ja 53 prosenttia vuonna 2015.

VVO on tehnyt hyvää tulosta viime vuosina. Yhtiön tulos ennen veroja oli 225 miljoonaa euroa vuonna 2015, 147 miljoonaa euroa vuonna 2014, 76 miljoonaa euroa vuonna 2013 ja 63 miljoonaa euroa vuonna 2012. Liikevaihto on kehittynyt maltillisemmin.

Vuokra-asuntoihin sitoutuneet pääomat palautetaan omistajille

VVO on ollut viime päivinä esillä julkisuudessa miljoonaosinkojen vuoksi, joita VVO:n hallitus esittää maksettavaksi VVO:n omistajille.

Poimintoja videosisällöistämme

VVO:n suurimpia omistajia ovat Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä ammattiliitot Metallityöväen Liitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Rakennusliitto, Palvelualojen ammattiliitto Pam, Ammattiliitto Pro, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Tehy.

VVO:n hallituksen puheenjohtajana toimii Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

VVO:n hallitus on kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen ensi viikon torstaina 15. syyskuuta. Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään lisäosingonmaksua. Yhtiö on luopunut hintasäännellyistä vuokra-asunnoista myytyään 8 600 ARA-vuokra-asuntoa Y-säätiölle.

”Näihin myytyihin kohteisiin vuosikymmenten aikana sitoutuneet pääomat on tarkoitus nyt palauttaa omistajille ja tämän mukaisesti yhtiökokoukselle esitetään 9 euron lisäosinkoa osakkeelta”, yhtiö perustelee tiedotteessaan.

Y-säätiö maksoi asunnoista luovutuskorvausta 68 miljoonaa euroa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA määritteli asuntojen enimmäishinnan. Osinkoesitys on pääomanpalautuksena yhteensä 66,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 VVO maksoi omistajilleen osinkoa 37 miljoonaa euroa.

Korjausrahoihin liittyvät väitteet ”virheellisiä ja tarkoitushakuisia”

Helsingin Sanomat uutisoi, että VVO piti itsellään vuokralaisiltaan vuokrissa perimät korjausvarat, sillä ne eivät siirtyneet kiinteistöjen mukana uudelle omistajalle Y-säätiölle. ARA moitti menettelyä arava- ja korkotukilainsäädännön hengen vastaiseksi.

ARAn mukaan VVO Asunnot Oy:ssä oli ennen vuokra-asuntojen myyntiä rahoitusylijäämää 50–60 miljoonaa euroa. ARAn ylitarkastajan mukaan on mahdotonta sanoa, kuinka suuri osa summasta on peräisin asukkailta perityistä korjausmaksuista. VVO ei suostunut kertomaan summaa HS:lle.

Kesäkuussa VVO tiedotti, ettei ARA-asuntokannan myynnissä ole mitään poikkeuksellista. Toteutusmuotona käytetty suora kiinteistökauppa on sen mukaan yksinkertainen ja vakiintunut käytäntö ARA-kohteiden myynnissä. VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen katsoi, että ARAn väitteet korjausrahoihin liittyvistä epäselvyyksistä olivat ”täysin virheellisiä ja tarkoitushakuisia”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asunnot ostaneen Y-säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi. Hän on myös VVO:n hallituksen jäsen.

Y-säätiön hallituksen jäsenenä istuu myös rakennusalan työnantajapuolta edustava Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Y-säätiö tarjoaa vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. VVO keskittyy markkinaehtoiseen liiketoimintaan asuntosijoitusyhtiönä.

Mainos