Miljoona euroa nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on myöntänyt miljoona euroa nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin sekä verkkomedioihin. Avustusta sai 37 kunnan tai järjestön hanketta, joista 22 koski tieto- ja neuvontapalveluja ja loput verkkomedioita.

Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen sekä verkkomedioiden avustamisella edistetään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kiinnittymistä yhteiskuntaan.

Aloitekanava.fi:n säilyy edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana, mutta se toimii jatkossa oikeusministeriön otakantaa.fi-palvelun yhteydessä. Palvelun uudistaminen ajoittuu vuosille 2013-2014.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tieto- ja neuvontapalvelujen osalta avustusta voidaan myöntää nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointihankkeisiin sekä alueellisten ja paikallisten palvelujen toiminnan käynnistämis- ja kehittämiskustannuksiin. Verkkomedioilla tarkoitetaan verkkopohjaista nuorisotyötä, jossa korostuu nuorten osallistuminen ja nuorten omaan tekemiseen perustuva mediakasvatus.

Avustuksilla tuetaan uusien verkkomedioiden käynnistämistä ja nykyisten kehittämistä.

Avustusten jaossa kiinnitettiin huomiota toimintojen ja palveluiden saatavuuteen, laatuun, pitkäjänteisyyteen ja vaikuttavuuteen sekä nuorten aktiiviseen osallistumiseen hankkeiden kaikkiin vaiheisiin. Avustusta sai 37 kunnan tai järjestön hanketta, joista 22 koski tieto- ja neuvontapalveluja ja loput verkkomedioita.

Mainos