”Miljardikaappaus jäi pienelle huomiolle”

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turusen mukaan kuluneen viikon uutisvirrassa jäi pienelle huomiolle miljardikaappaus. Kyse on pieniltä yrityksiltä liikaa peritystä työkyvyttömyysmaksusta.

Työkyvyttömyysmaksu on yrityksille veroluonteinen ja ulosottokelpoinen ilman tuomiota. Eduskunnan talousvaliokunnassa asiaa käsiteltiin reilu vuosi sitten. Silloin oli käsittelyssä hallituksen esitys 9/2012 laiksi, jolla yhdistettiin eläkeyhtiöiden vakuutus- ja sijoitustoiminnan riskipuskurit. Liikaa perityt maksut olivat vakuutustoiminnan puskurissa.

Tässä yhteydessä käytiin voimakasta keskustelua liikaa perityistä maksuista.

– En uskonut tuolloin, että eläkeyhtiöt vapaaehtoisesti palauttaisivat kaikkea liikaa perittyjä maksuja. Olin oikeassa, talousvaliokunnan perussuomalaisten valiokuntavastaava Kaj Turunen sanoo.

Eläkeyhtiöt suostuvat nyt palauttamaan vain osan. Valiokunnan saamien asiantuntijalausuntojen perusteella palautettava määrä olisi lähempänä 1,5 miljardia. Käytettävissä oli muun muassa sosiaaliturvan dosentti, vakuutusmatemaatikko Olli Pusan laskelmat.

Suomen Yrittäjien mukaan liikaa oli peritty 1,6 miljardia. Vakuutusyhtiöt ovat valmiit palauttamaan vain 200 miljoonaa. Myös asiantuntijalausuntojen perusteella voi sanoa, etteivät vakuutusyhtiöiden selvitykset asiasta olleet riittävän luotettavia.

– Vakuutusyhtiöt haluavat siis pitää itsellään yli miljardi euroa pk- yrityksille kuuluvaa rahaa. Tämä samaan aikaan, kun maassamme käydään pääministerin johdolla keskustelua yritysrahoituksen nykyisistä ongelmista ja uusien rahoitusmuotojen kehittämisestä, Turunen ihmettelee.

Turunen toistaa vaatimukseni siitä, että koko summa palautetaan.

– Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että mihin tai keille se palautetaan. He, joilta liikaa on peritty, eivät välttämättä ole enää yrityskartalla. Ehdotankin, että ko. 1,5 miljardia käytetään pienyritystoiminnan rahoittamiseen ja kasvun edistämiseen, Turunen toivoo.

Työeläkeyhtiöiltä takaisin perittävä 1,5 miljardia olisi hänen mukaansa laitettava uuden kasvurahaston pääomaksi.

Mainos