Miksi Venäjän rahojen siirtämistä Ukrainalle epäröidään yhä?

Maailmanpankin ex-pääjohtaja kehottaa ottamaan mallia Irakin varojen siirtämisestä kärsineiden osapuolten hyväksi 1990-luvun alussa.
Presidentti Vladimir Putinin vaalimainos Moskovassa 23. tammikuuta 2024. / AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV
Presidentti Vladimir Putinin vaalimainos Moskovassa 23. tammikuuta 2024. / AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

Kun Vladimir Putinin hyökkäyssotaa on käyty pian kolme vuotta, johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmässä epäröidään yhä Venäjän jäädytettyjen noin 200 miljardin euron suuruisten varojen siirtämistä Ukrainalle.

Jotkut huolehtivat Maailmanpankin entisen pääjohtajan Robert Zoellickin mukaan rahoitusvakauteen kohdistuvista riskeistä ja toiset asian oikeudellisista vaikutuksista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Epäilijät paisuttelevat olennaisesti näitä pelkoja eivätkä ota huomioon strategisia hyötyjä, Maailmapankkia 2007–2011 johtanut yhdysvaltalainen Zoellick kirjoittaa Financial Times -lehdessä.

Hän huomauttaa valtioiden yleensä ylläpitävän finanssireservejä suojautuakseen makrotaloudellisilta riskeiltä eikä siksi, että ne voisivat hyökätä naapurimaihinsa. Jos G7-maat ja EU päättäisivät venäläismiljardien siirtämisestä yhdessä, merkittävää rahoitusjärjestelmän vakauteen kohdistuvaa riskiä ei hänen mukaansa olisi.

– Hallitukset ja markkinat ovat jo tarjonneet testin. G7-maat ja eräät muut valtiot ovat pitäneet venäläisvaroja jäädytettyinä jo kahden vuoden ajan ilman että sillä olisi ollut häiritsevää, hyytävää vaikutusta, hän sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Valtioiden on hänen mukaansa tärkeää ymmärtää, että ne eivät voi hyökätä naapurimaihinsa eivätkä ottaa haltuun niiden alueita menettämättä pääsyä globaaleihin finanssireserveihinsä.

– Riskin ollessa vähäinen ajateltakoon niitä diplomaattisia, taloudellisia ja oikeudellisia etuja, joita syntyisi, jos Venäjän jäädytetyt varat siirrettäisiin Ukrainan ja mahdollisesti joidenkin muidenkin hyväksi. Kun Venäjä käy kulutussotaa Ukrainaa vastaan, Ukrainan ystävien on viestitettävä, että Moskova ei voi lyödä Kiovaa. On eleganttia oikeudenmukaisuutta toteuttaa tämä Venäjän omin varoin, hän toteaa.

Tuki Ukrainan puolustustaistelulle

Zoellick pitää hämmentävänä, että samaan aikaan kuin Ukrainan aseistamista pidetään hyväksyttävänä, Venäjän varojen siirtämistä puolustussotaa käyvälle maalle epäröidään yhä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Arvostetut kansainväliset lakimiehet Britanniasta, Belgiasta, Alankomaista, Japanista ja Yhdysvalloista ovat kannattaneet vastatoimiperiaatteen soveltamista Venäjän jäädytettyjen varojen siirtämiseksi Ukrainan nimissä olevalle tilille, hän sanoo.

Irakin varojen jäädyttäminen ja siirtäminen kärsineiden osapuolten hyväksi sen jälkeen, kun maa oli vuonna 1990 hyökännyt Kuwaitiin, muodostaa hänen mukaansa selvän ennakkotapauksen.

– Poliittisille päättäjille ei usein tarjoudu tilaisuuksia, jotka perustuvat järkevään ja hyvään politiikkaan sekä velvoittaviin eettisiin arvoihin. Putin jatkaa Ukrainan armotonta moukarointia. G7-maiden ja muiden ystävien olisi lakattava epäröimästä ja sen sijaan hyödynnettävä tätä ilmeistä taloudellista välinettä maan puolustustaistelun tukemiseksi, hän toteaa.

Mainos