Miksi tapaturmaisesti kuolleen kuolintodistuksen saaminen voi kestää vuoden?

Kansanedustaja teki kyselyn tapauksista, joissa omaiset ovat joutuneet odottamaan kuolintodistusta jopa vuoden.

Karjalainen uutisoi 21.9.2014, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pysty noudattamaan lakia, jossa todetaan maksimiajaksi kuolintodistuksen saamiselle kolme kuukautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jopa tuhannet omaiset joutuvat kuitenkin odottamaan vainajan kuolintodistusta paljon pidempään. Ongelma koskee tapaturmaisesti tai äkillisiin sairauskohtauksiin kuolleita, joiden ruumiinavauksia tekeviä erikoislääkäreitä on liian vähän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustaja Tuula Peltonen (sd.) on jättänyt asiasta kirjallisen kyselyn eduskunnan puhemiehelle.

Peltosen kyselyn mukaan ”virallisen kuolintodistuksen puute estää usein merkittävällä tavalla vainajien asioiden hoitoa, kuten henkivakuutuskorvauksen maksamisen, ja voi hankaloittaa vainajan velka-asioiden hoitamista”.

Mainos