Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) sanoi torstaina turkistarhauksen kieltoa koskeneesta kansalaisaloitteesta eduskunnassa puhuttaessa, että hän hämmästelee Oikeutta eläimille -yhdistyksen toimintaa.
Hän viittasi yhdistyksen jälleen sopivana ajankohtana julkistamiin kuviin, joita sen anonyymit aktiivit olivat luvatta käyneet ottamassa 13 turkistilalta.
– Jos he ovat käyneet – minun mielestäni jo vastenmielisesti – luvatta kuvailemassa näitä eläimiä vuosina 2011 ja 2012, miksi he paljastavat nämä epäkohdat vasta nyt vuosien päästä, Timo Heinonen kysyi.
– He ovat antaneet näiden eläinten kärsiä, eikö heidän olisi pitänyt tehdä välittömästi ilmoitus siitä? Näin nämä eläimet olisivat saaneet hoitoa tai arvoisensa kohtelun.
Heinonen sanoi tämän olevan yhdistykseltä ”todella vastenmielistä toimintaa”.
Blogissaan kansanedustaja katsoo, että ”yhdenkään eläimen ei saa sallia kärsiä. Siksi ihmettelenkin miten itseään eläintensuojeluyhdistyksenä toimiva taho voi salata toki luvatta kuvaamansa eläinvideot vain julkaistaakseen ne nyt tällä viikolla.”
– Eikö ongelmat olisi pitänyt välittömästi saattaa poliisin ja viranomaisten tietoon eikä antaa eläinten kärsiä pitkää aikaa vain oman julkisuushakuisuuden takia, hän kirjoittaa.