Verkkouutiset

Koronapotilasta hoidetaan teho-osastolla Barcelonassa. / LEHTIKUVA / AFP Josep Lago

Miksi miehet kuolevat koronaan naisia useammin?

Eroja on selitetty biologialla ja käyttäytymiseroilla.

Pandemian aikana miesten on todettu menehtyvän koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen naisia todennäköisemmin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmiötä selittävät biologian lisäksi myös monimutkaiset sosiaaliset tekijät. Yhdysvalloissa kuolleisuutta koskevat tilastot ovat vaihdelleet merkittävästi eri osavaltioissa. Koko maan tasolla infektioiden määrä on pysynyt samalla tasolla sukupuolesta riippumatta.

Esimerkiksi Texasin osavaltioissa miesten kuolleisuus oli huomattavasti korkeampaa koko seurantavälillä eli huhtikuun 2020 ja joulukuun 2021 välillä. New Yorkissa tilanne oli samankaltainen, mutta Connecticutissa naisia kuoli enemmän yhteensä 22 viikon aikana.

– Vierekkäisissä osavaltioissa voi olla täysin erilaista kehitystä, vaikka kyseessä olisi sama epidemia-aalto, Harvardin yliopiston tutkimusjohtaja Sarah Richardson sanoo New York Times -lehdelle.

Tutkijoiden mukaan erot eivät selity pelkästään sukupuolten biologisilla eroilla, kuten hormonitasoilla tai geeneihin pohjautuvalla immuunijärjestelmän toiminnalla. Taustalla on todennäköisesti useita käyttäytymiseen liittyviä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä.

Miehiä työskentelee naisia enemmän aloilla, joilla on suurempi todennäköisyys altistua virukselle. Näitä ovat muun muassa liikenne, tehtaat, teurastamot ja rakennusala. Myös vankien ja kodittomien kuolleisuus on korkeampaa.

Kyselytutkimusten perusteella naiset kertovat huolehtivansa miehiä useammin hygieniasta, maskinkäytöstä ja turvaväleistä. Naisten rokotuskattavuus on myös väestötasolla korkeampaa. New Yorkissa rajoitustoimien havaittiin vähentävän sukupuolieroja kuolleisuudessa.

Uusimmat
MAINOS