”Miksi alkoholimainonta muka saastuttaa vain urheilutapahtumassa?”

Kansanedustaja Ilkka Kanerva ihmettelee, miksi alkoholimainonta sallittaisiin koiranäyttelyssä mutta kiellettäisiin saman paikan urheilutapahtumassa.

Eduskunta jatkoi keskustelua alkoholilain muuttamisesta keskiviikon ja torstain vastaisena yönä. Edustajia puhutti erityisesti lapsien suojeleminen alkoholin mielikuvamainonnalta.

Lakiesitys kieltää alkoholimainonnan esimerkiksi bussipysäkeillä ja katujen mainostauluilla. Alkoholimainontaa saa harjoittaa yhä yleisötilaisuuksissa kuten urheilutapahtumissa.

SDP:n Eeva-Johanna Elorannan mukaan urheilutapahtumien alkoholimainonnan salliminen yhdistää ikävällä tavalla alkoholin liikuntaan ja urheiluun.

– Urheilussa, etenkin jääkiekossa, pyörivät suuret olutfirmojen sponsorirahat, joita ilman seurat eivät ilmeisesti pärjää, pääsivät ratkaisemaan asian, ikävä kyllä, Eeva-Johanna Eloranta sanoi.

Kokoomuksen Pauli Kiuru vetosi panimoyritykseen, että he pidättäytyisivät alkoholimainonnasta urheilutilaisuuksissa. Kiurun mielestä alkoholimainonta tulisi loogisesti samalla kieltää myös jäähalleissa.

Viimeisenä puhunut kokoomuksen Ilkka Kanerva sanoi, ettei usko pyrkimyksillä ulkomainonnan kieltoon tulevan olemaan ”kovinkaan vavahduttavaa merkitystä ja vaikutusta alkoholin kulutukseen missään väestöryhmissä olennaisella tavalla”.

Kanerva käänsi asian toisin päin. Häntä on jäänyt oudoksuttamaan urheilukilpailuiden ”demonisointi”.

– Jos on perhe lastensa kanssa paikalla tänä viikonvaihteena, kun järjestetään Joensuun Areenalla koiranäyttely, siellä on alkoholimainontaa seinillä. Seuraavassa viikonvaihteessa Joensuun hallilla on urheilutapahtuma, johon nämä mainokset peitettäisiin. Kolmannessa viikonvaihteessa on taas perhetapahtuma, jossa taas nämä samaiset mainonnat saisivat olla läsnä ja esillä, silloin muka nämä alkoholimainontaan liittyvät vaikutukset eivät tulisi esille, Ilkka Kanerva kuvaili.

Hän ihmetteli, miten vaikutukset muka tulevat esille vain urheilukilpailuissa.

– Miksi vain urheilukilpailuissa nämä asiat ikään kuin saastuttavat käyttäjäkuntaa ja tuovat kielteisiä vaikutuksia? Minä en oikein ymmärrä tätä, Kanerva totesi.

Mainos