Mikko Savola huomauttaa tiedotteessaan, että Suomen rataverkon käyttöaste on Euroopan pienimpiä ja ainoastaan pääkaupunkiseudun radat ovat kiireisimpinä aikoina täydessä käytössä. Raiteilla kulkevaa liikennettä voitaisiin lisätä merkittävästi lähes koko rataverkolla.
– Alueellisessa liikenteessä on suuria mahdollisuuksia myös maakunnissa ja lukuisissa yhteyksissä on todettu, kuinka huonosti nykyinen tarjonta palvelee asukkaita maaseudulla. Esimerkiksi Haapamäen radan kautta kulkeva poikittaisliikenne on VR:lle ollut vain välttämätön paha. Lisäksi maakunnissa on jo osoitettu mielenkiintoa omaehtoiseen kehittämiseen, Savola sanoo.
Hän muistuttaa, että rautateiden avaaminen kilpailulle ei tarkoita myöskään alueellisia monopoleja.
– Rataosuuksilla voi toimia useita yrityksiä ja käyttöoikeussopimuksissa tullaan määrittelemään tarkemmin vaadittava palvelutaso ja kannustimet toiminnan kehittämiseen. Palveleva alueellinen liikenne kasvattaa myös kysyntää ja mahdollistaa uusien työpaikkojen synnyn.
Savolan mielestä opposition välikysymys tuntuukin ainoastaan vanhoihin rakenteisiin takertumiselta.
– Pelätäänkö oppositiossa tarttua toimeen kotiseutujen toimivan ja palvelevan raideliikenteen rakentamiseksi, hän kysyy.