Mike Pompeo ja Sergei Lavrov tapaavat Rovaniemellä

USA:n ja Venäjän ulkoministerien odotetaan keskustelevan Arktisen neuvoston kokouksessa muun muassa Venezuelan kriisistä.

Arktisen neuvoston kokous alkaa maanantaina Rovaniemellä illallisella. Paikalla on neuvoston kahdeksan maan ulkoministerit. Viralliset keskustelut on tarkoitus käydä tiistaina.

Suurin huomio kiinnittyy Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeoon ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroviin, joiden on määrä keskustella myös kahden kesken kokouksen aikana.

Lännen Median mukaan Pompeon ja Lavrovin odotetaan keskustelevan Venezuelan tilanteesta.

Yle kertoo Pompeon pitävän maanantaina klo 16 puheen, jossa hän kertoo Yhdysvaltain arktisesta politiikasta.

Osallistujamaat allekirjoittavat tiistaiaamun ulkoministerikokouksessa yhteisen julkilausuman.

Vaikka toistaiseksi on ollut epäselvää, kuinka laajasti Yhdysvallat suostuu lausumaan ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista, Suomen arktisten asioiden suurlähettiläs Aleksi Härkönen uskoo, että asiasta löytyy kompromissi.

– Sunnuntaina on ollut ylimääräinen arktisten suurlähettiläiden kokous. Ja maanantaina, kun ulkoministerit ovat paikalla, he antavat viimeisen silauksen julkilausumalle, sanoo ulkoministeriön arktisen tiimin tiedottaja Martti Ruokolainen Ylelle.

Suomi on toiminut Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana vuosina 2017–2019.

Arktiseen neuvostoon kuuluu kaikkiaan kahdeksan valtiota: Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Yhdysvallat, Kanada, Venäjä ja Islanti.

Tällä viikolla Rovaniemessä pidettävässä kokouksessa puheenjohtajuus siirtyy Suomelta Islannille. Kokoukseen osallistuvat jäsenmaiden ulkoministerit.

Mainos