Päätoimittaja Mikael Pentikäinen aloittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtajana ensi toukokuussa.
– Suomi nousee vain yrittäjyyden ja yrittäjien luomien työpaikkojen kautta. Siksi tämä tehtävä on kiinnostava ja kiehtova – ja myös tärkeä, hän sanoo tiedotteessaan.
Pentikäinen toimii tällä hetkellä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana. Pentikäinen seuraa toimitusjohtajana Jussi Järventausta, joka siirtyy eläkkeelle syksyllä.
– Yrittäjäjärjestö on olemassa pitämässä yrittäjän ja yrittäjyyden puolta. Tehtävä on tärkeämpi kuin koskaan, koska nykytalous vaatii toimiakseen vahvaa ja monipuolista yritysrakennetta. Etenkin pienten yritysten merkitys korostuu, Pentikäinen perustelee siirtymistään.
Hän kertoo viihtyneensä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana hyvin, mutta ei malttanut jättää käyttämättä eteen tullutta uutta tilaisuutta.
– Mahdollisuus oli juuri nyt. Minua kysyttiin tehtävään, ja harkinnan jälkeen olin käytettävissä.
Päätoiminen edunvalvontatyö on Pentikäiselle uutta, vaikka vaikuttamisen kenttä on tuttu.
– Olen ollut johtaja erikokoisissa yrityksissä, päätoimittaja, viimeksi MTK:n lehdessä, yrittäjä, mukana järjestötehtävissä Suomessa ja maailmalla ja myös pääluottamusmies. Uskon, että taustani antaa edellytyksiä menestyä, hän arvioi.
Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen toteaa, että järjestö on Jussi Järventauksen johdolla saavuttanut keskeisen aseman yhteiskunnallisena vaikuttajana.
– Meneillään olevassa murroksessa yrittäjyys ja pienet yritykset ovat aivan keskeisessä asemassa, siksi järjestö tarvitsee rohkeasti tulevaisuuteen katsovan toimitusjohtajan, Mäkynen perustelee valintaa.
– Mikael Pentikäisellä on vahva osaaminen ja kokemus asiantuntijaorganisaation johtamisesta, organisaatioiden johtamisesta muutoksien läpi, ja hän on rautainen viestinnän ammattilainen. Pentikäisen ominaisuudet ja meidän organisaatiomme erittäin vahva osaaminen yhdistettynä vahvistavat suomalaista yrittäjäliikettä merkittävästi tässä murroksessa.
Pentikäinen, 50, on toiminut muun muassa Helsingin Sanomien, Suomen Tietotoimiston ja Etelä-Saimaan päätoimittajana, Sanoma Newsin toimitusjohtajana ja Sanomalehtien liiton puheenjohtajana. Hänellä on myös oma yritys. Koulutukseltaan Pentikäinen on MMK ja metsänhoitaja.