”Suomi on työpaikkasopimisen kehitysmaa. Se näkyy suurina työttömyyslukuina ja hitaana talouskasvuna. Siitä maksavat kovinta hintaa työttömät ja heidän perheensä”, Mikael Pentikäinen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Jos työpaikkasopimiseen olisi aidot mahdollisuudet, pystyisivät suomalaiset yritykset Pentikäisen mukaan vastaamaan paremmin kansainväliseen kilpailuun.
”Se turvaisi työpaikkoja ja loisi uusia. Se avaisi Suomen talouden käänteelle uusia mahdollisuuksia. Se tekisi tilaa yrittäjyydelle”, Pentikäinen toteaa.
Hänen mukaansa on outoa, että SAK ja muut työmarkkinajärjestöt haluavat rajata työpaikkasopimisen ulkopuolelle palkat, erilaiset korvaukset ja työajat työaikapankkia lukuun ottamatta.
”Vähintään yhtä outoa on, että samat järjestöt haluavat paikallisen sopimisen luottamusmieslukon taakse eli edellyttävät, että sopijana pitää olla luottamusmies, jos työehtosopimus sitä edellyttää”, Pentikäinen sanoo.
Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että paikallinen sopiminen onnistuu vain yrityksissä, joissa työntekijät ja työnantaja ovat järjestäytyneet.
”Jos näin käy, yhdenvertaiset oikeudet eivät toteudu. Pitää myös muistaa, että luottamusmies on ammattiliiton jäsenten edustaja, ei koko henkilöstön. Miksi koko henkilöstö ei voisi päättää paikallisesta sopimisesta?”
Mikael Pentikäisen mielestä myös niillä pk-yrityksillä, joissa ei ole luottamusmiestä ja jotka eivät kuulu työnantajaliittoihin pitää olla yhdenvertainen sopimisen vapaus.
”Työpaikkasopiminen on aitoa sopimista, ei sanelua. Se edellyttää luottamusta, joka on tutkitusti vahvinta pienissä yrityksissä. Miksi tälle luottamukselle ei haluta antaa mahdollisuutta”, Pentikäinen pohtii.