Sdp:n entinen puoluesihteeri ja ex-kansanedustaja, toimitusjohtaja Mikael Jungner laskee Facebook-päivityksessään, että puolue on 2000-luvulla pärjännyt vain ollessaan maltillisempi.
– Paavo Lipposen johtama Sdp voitti kaksi paikkaa vuoden 2003 vaaleissa. Eero Heinäluoman johdolla Sdp menetti kahdeksan paikkaa vuoden 2007 vaaleissa. Jutta Urpilainen menetti kolme paikkaa 2011 ja Antti Rinne kahdeksan paikkaa 2015, Mikael Jungner kirjoittaa.
– Keskustavasemmistolainen ja maltillisempi Sdp on siis tämän vuosituhannen vaaleissa menettänyt nettona yhteensä 1 paikkaa. Sen sijaan ärhäkkäämmin vasemmistolainen Sdp on menettänyt yhteensä 16 paikkaa.
Jungnerin laskelmissa Lipponen ja Urpilainen ovat maltillisempia, Heinäluoma ja Rinne ärhäkkäämmin vasemmistolaisia.
Mikael Jungnerin mukaan ”nyt on sitten siellä täällä demareiden joukossa esitetty, että Sdp:n pitäisi palata juurilleen, vielä enemmän vasemmalle”.
– Näyttää siltä että äänestäjät olisivat eri mieltä kuin Sdp:n ns. aatteellisesti valaistunut kupla, hän kommentoi esityksiä.