Eurooppalaiset konservatiivit ja klassiset liberaalit pyrkivät tunnetun amerikkalaisen historiantutkijan, professori Anne Applebaumin mukaan vielä 2000-luvun alussa pitkälti yhteisiin päämääriin.
– Tämä heijasteli silloisessa Länsi-Euroopassa tietynlaista konsensusta siitä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää ja minkälaista Eurooppaa haluamme, Applebaum sanoo ruotsalaislehti Svenska Dagbladetille antamassaan haastattelussa.
Useimmissa länsimaissa oikeisto on sittemmin jyrkästi jakautunut.
– Osa oikeistoon lukeutuneista, kuten kristillisdemokraatit tai perinteiset brittikonservatiivit, republikaanit John McCainin hengessä, ranskalaiset ja saksalaiset liberaalit, uskovat yhä taloudellisen integraation tuottamiin hyötyihin ja maltilliseen, osallistavaan politiikkaan, Applebaum toteaa.
Toinen osa oikeistoa, jonka vaikutusvalta riippuu kunkin maan olosuhteista, pyrkii hänen mukaansa nyt yhteiskunnalliseen muutokseen jopa vallankumouksellisin keinoin.
– He haluavat elvyttää vanhakantaisen nationalismin. He ovat voimakkaasti maahanmuuttovastaisia – järjettömällä tavalla. Tarkoitan, että on olemassa perusteltuja tapoja argumentoida maahanmuuton rajoittamisen puolesta. Tämä joukko kuitenkin hyödyntää vihan ja pelon politiikkaa kohdistaakseen kaunaa ja ulkomaalaisia ja ulkopuolisia – Puolan tapauksessa homoseksuaaleja – kohtaan, hän sanoo.
Tätä uutta oikeistoa edustavat Applebaumin mukaan uudentyyppiset puolueet, jotka operoivat sosiaalisessa mediassa uudella tavalla.
– He käyttävät vihan ja turhautumisen politiikkaa perustellakseen valtavan tuhoisaa muutosta. Kysymys kuuluukin, mitä tapahtui niille, jotka lukeutuivat kaksikymmentä vuotta sitten keskustaoikeistoon. Mikä sai heidät siirtymään äärioikealle? Vaikka vastaus vaihtelee jossain määrin maasta toiseen, myös yhtäläisyyksiä on.
Auktoriteetin kaipuuta
Yhtäläisiin piirteisiin äärioikeiston nousussa kuuluu Anne Applebaumin mukaan muun muassa yksilötason turhautuminen poliittiseen järjestelmään. Keskustaoikeistosta on tapahtunut siirtymää äärioikealle, kun on koettu, että yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset eivät ole tuottaneet henkilökohtaista hyötyä. Moni on tuntenut itsensä ulkopuoliseksi ja katsonut ansaitsevansa merkittävämmän roolin poliittisessa elämässä.
– Jotkut tuntevat eräänlaista autoritaarista kaipausta kuulumisesta yhteisöön. He kokevat, että demokraattinen suunsoitto ja erimielisyydet ihmisten kesken ovat epämiellyttäviä ja pikkumaisia. Tarvittaisiin yksi ainoa puolue, joka johtaa maata. On vanhan ajan vetoa yksipuoluejärjestelmään ja toive, että kaikki kinastelu loppuisi. Tämä joukko ajattelee, että yhteiskuntaelämämme olisi tehokkaampi ja merkityksellisempi, jos olisimme yhtenäisiä emmekä jakautuneita, Applebaum sanoo.
– Tietyissä tapauksissa kyse on tyytymättömyydestä nykyisiä demokraattisia instituutioita kohtaan. Sitä on luullakseni nähtävissä jokseenkin jokaisessa demokraattisessa maassa, hän toteaa.
Taustalla on hänen mukaansa kokemus demokraattisen päätöksenteon hitaudesta.
– Kun painat nappia, joku toimittaa sinulle farkut tai kirjan jo seuraavana päivänä. Asioiden aikaansaaminen demokratiassa kestää kuitenkin pitkään. Ne juuttuvat pitkiin oikeusprosesseihin tai hallitusneuvotteluihin. Demokratia saattaa vaikuttaa hyvin tehottomalta ja vanhentuneelta modernissa maailmassa. Se ei ole kyennyt pysyttelemään teknisen kehityksen tahdissa, hän pohtii.
Demokratiaa on puolustettava
Äärioikeistolaiset ja autoritaariset puolueet ovat Applebaumin mukaan kaapanneet liberaalin retoriikan ja esiintyvät nyt esimerkiksi sananvapauden puolustajina.
– Uskon, että meidän täytyy ottaa haltuun heidän kielensä. Uskon, että liberaalien pitää alkaa puhua muun muassa patriotismista, historiasta ja yhteenkuuluvuudesta. Meidän on koottava ihmisiä yhteen ja saada heidät kokemaan osallisuutta jostakin, hän sanoo.
– Nykyajan maailmassa on olemassa vaara, että ihmiset tuntevat itsensä anonyymeiksi ja ulkopuolisiksi. Uskon, että keskustapoliitikkojen ja liberaalien on kohdattava tämä vaara. Heidän on luotava tunne suunnasta ja osallisuudesta, jota ei koeta omahyväisyytenä ja joka onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä isänmaallinen että eurooppalainen, hän toteaa.
Anne Applebaum on julkaissut lukuisia, kymmenille kielille käännettyjä tietoteoksia 1900-luvun hirmuteoista. Niistä useat ovat keskittyneet Neuvostoliiton toimiin omia kansalaisiaan ja kylmän sodan rautaesiripun itäpuolisten valtioiden asukkaita kohtaan.
– Mikään ei takaa, että nämä historialliset rikokset eivät voisi toistua. Yksi järkyttävimpiä asioita Ukrainan nälänhädässä oli se kieli, jota [neuvostodiktaattori Josif] Stalin käytti demonisoidakseen kulakkeja – maata omistavia talonpoikia, joilta lopulta riistettiin omaisuutensa ja joita kyyditettiin ympäri Neuvostoliittoa. Kieli oli samaa, jota äärioikeisto nyt käyttää epäinhimillistääkseen muita ihmisiä, Applebaum varoittaa.
