Mikä on paras elämänohje jonka olet saanut?

Moni miettii, mitä kultaisia ohjeita ja neuvoja ei kannata tai olisi kannattanut sivuuttaa.

Amerikkalaiskonservatiivien Free Republic -sivusto kysyi äsken kävijöiltään heidän mielestään parasta elämänohjetta. Toinen asia on, onko sitä tullut noudatettua.

Vastauksissa oli sekä itsestäänselvyyksiä, raastavia huomioita että herkkuja. Listattuja ohjeita olivat muun muassa:

Mainos - sisältö jatkuu alla

* Tee toisille kuten haluat itsellesikin tehtävän.

* Nai oikea henkilö.

* Muovit. (tarkoittaa sijoittamista)

* Suu kiinni, istu alas ja tee työsi!

* Muovit.

* Vältä nopeita autoja ja nopeita naisia.

* Olet joko pulu tai patsas. Jompikumpi. Valitse.

* Vain rakkaus merkitsee. Loppujen lopuksi muuta et ole saanut ja se on ainoa mitä saat mukaasi.

* Pidä kädet vaunun sisäpuolella koko matkan ajan.

* Syö vihanneksesi.

* Televisio mädäntää aivosi.

* Kun harjoitat seksiä jonkun kanssa, harjoitat seksiä kaikkien kanssa joiden kanssa hän on sitä harjoittanut.

* Mene lääkäriin ja hankkiudu eroon siitä.

* Hunajalla saa enemmän kärpäsiä kuin etikalla. Mutta lannalla saa eniten.

* Varkaalta voi peitellä asioita, mutta valehtelijaan ei voi luottaa.

* Älä väittele miehen kanssa jolla on ladattu konekivääri.

* Älä katso suoraan aurinkoon.

* Ota aspiriini päivässä ja pidä sitä polviesi välissä.

* Muovit.

* Älä syö keltaista lunta.

Poimintoja videosisällöistämme

* Aikainen lintu madon nappaa. Mutta mitä se kertoo madosta?

* Puhu pehmeitä sanoja siltä varalta että joudut syömään ne.

* Pysy rauhallisena. Voit aina panikoida myöhemmin.

* Voit saada enemmän rahaa mutta et aikaa.

* Älä ikinä osta italialaista urheiluautoa.

* Lady ei koskaan lähde kotoaan ilman puhdasta nenäliinaa.

* Elämä ei ole reilua.

* Älä pelkää.

* Jos epäröit, älä tee sitä.

* Älä koskaan tee mitään, mistä et voi kertoa vaimolle.

Suomessa Positiivarit on kerännyt tämän linkin taakse lukijoilta isovanhempien elämänohjeita.

Mainos