Raumalainen opettaja, tutkija ja runoilija Carl-Johan Holmlund alkoi ihmetellä, minkälaiset vaikuttimet veivät sivistysperheen herkän runoilijasielun Tito Collianderin (1908–1989) ihailemaan kansallissosialistista Saksaa. Colliander joutui nuorukaisena kokemaan perheensä sosiaalisen aseman romahduksen Venäjän vallankumouksen myötä. Pakomatka Suomeen ja asettuminen tänne veivät itsetunnon samalla, kun hän vahingoittui onnettomuudessa vakavasti.
Munkkiniemeläiset tottuivat näkemään 1950-luvulta lähtien hitaasti kulkevan munkkimaisen Tito Collianderin. Hänen seitsenosainen muistelmakirjasarjansa oli suosittu, vaan harva tiesi Collianderin halusta unohtaa menneisyytensä. Hän oli oikeastaan koko kansallissosialistisen Saksan olemassaolon ajan maan ja sen totalitarismin ihailija: ei äänekkään räikeä, mutta omassa ruotsinkielisessä yhteisössään ihastustaan levittänyt hyväuskoinen.
Ääriaatteisiin hurahtaneet muodostavat – jollei vaarallisen – joukkona eräänlaisten ”hyödyllisten idioottien” lajiin, joka hyvin usein aiheuttaa ennen pitkään myös itselleen ja omalle myöhemmälle uskottavuudelleen vahinkoa. Sama pätee niin mustan kuin punaisenkin fasismin kannattajiin, joista huomattava osa kokee tarpeelliseksi peitellä nuoruutensa hairahdusta, sitä häveten.
Tuorein tapaus lienee runoilija Aulikki Oksasen elämäkerta, jossa ilmiötä peitellään pehmitellen sitä nuoruuden romantiikkana. Hänenkin tapauksessaan moraalisen puhtauden, terveyden, ihanteellisuuden, kollektiivisuuden ja hierarkkisuuden arvot ovat tyypillisiä. Henkilö ei yleensä välitä tutustua kohdemaansa todellisiin elinehtoihin ja kielteisiin puoliin vaan etsii kohdetta ihanteilleen sekä ohjausta ja johdatusta omaan elämäänsä. Näin niin Neuvostoliiton kuin natsi-Saksankin suhteen monelle kävi.
Hyödylliset idiootit – joskus kilttejäkin
Holmlundin tutkimus nojaa lähtökohdissaan osin unkarilaisyhdysvaltalaisen sosiologin Paul Holländerin (1932-2019) kehittämään määritelmään ”poliittinen pyhiinvaeltaja”. Holländer oli kova kommunististen järjestelmien kriitikko ja kuvaili länsimaisen älymystön ihailevaa suhtautumista totalitaaristen maiden poliittiseen järjestelmään. Holmlund julkituo Tito Collianderin tapauksessa tämän ihastuksen kansallissosialismia kohtaan kuvaillen ilmiötä:
– Poliittiselle pyhiinvaeltajalle on ominaista myös liberaalien arvojen, kuten yksilönvapauden ja demokratian kieltäminen tai väheksyminen. Collianderille luonteenomainen poliittisen toiminnan muoto oli matkustaminen Hitlerin Saksaan ja sen myötä syntyneet kannanotot. Collianderin suhteen kansallissosialistiseen Saksaan voikin tämän tutkimuksen valossa nähdä matkoina utopiaan, eräänlaisina toiviomatkoina uljaaseen uuteen maailmaan.
Venäjän vallankumouksen vuoksi perheen elintason menettänyt nuori Colliander ihastui Saksassa saamaansa vastaanottoon. Kolmas valtakunta kustansi mukavan ylläpidon sikäläisissä kirjailijapiireissä, matkustelua päivärahoja myöten ympäri maata. Hän kirjoitteli suomenruotsalaisiin varsin pienen piirin julkaisuihin ja oli osa niitä suomalaisia, joille saksalaisten hemmottelu kelpasi.
Heidän kaltaisistaan ei tullut kuitenkaan saksalaisen aatteen kovia poliittisia palopuhujia, mutta jotka kuitenkin tahrasivat oman maineensa viimeistään Suomen hävittyä sodan Saksan rinnalla.
Holmlund tulee maininneeksi muun muassa V.A Koskenniemen, Olavi Paavolaisen, Mika Waltarin ja Maila Talvion. Heitä maamme vasemmisto on pitänyt esillä koko sotien jälkeisen ajan esimerkkeinä liehittelystä. Sama on toistunut, kun maassamme on perattu suomettuneisuuden jälkeen henkilöitä, jotka ovat pyrkineet pääsemään valtaan suurina Neuvostoliiton ystävinä.
Collianderin näkymätön katumus
Holmlundin tutkimus kuvaa Saksa-mielisyyden katoamista Collianderin elämästä, joka muuntuu ortodoksiaan, sen uskonopettamiseen ja ikonimaalaukseen. Alkaa kokonaan uusi vaihe, jossa hän ei tee julkista tiliä aiemmasta. Omissa muistelmissaan – odotetuissa ja luetuissa – hän muotoutuu hiljaiseksi menneisyytensä kuvaajaksi, josta Saksa-aihe on häivytetty. Colliander ei ryhdy entisten taistolaisten tapaan julkiseen syntien tunnustukseen.
Hänen ja edellä mainittujen suomalaiskirjailijoiden rauhaa kuitenkin häiritsevät he, jotka haluavat muistuttaa tämän epäyhtenäisen joukon aatetaustoista. Nuo lähinnä vasemmistolaisista koostuvat ”paljastajat” eivät ole kuitenkaan saaneet suurta yleisöä kuumenemaan. Sen verran vastenmieliseksi kommunistien päästäminen valtaan on koettu. Suomi selvisi niin natseista kuin kommunisteista.
Tito Colliander sai elää suomettuneessa Suomessa rauhallista hiljaiseloa. Hänen kirjallinen tuotantonsa ei anna viitteitä katumuksesta – takinkäännöksestä saati kovasanaisesta menneisyytensä kiroamisesta. Niinpä V.A. Koskenniemi ja Mika Waltari ovat saaneet kunniapaikan suomalaisen runouden ja romaanikirjallisuuden mestareina.
Vahinko Holmlundin tutkimuksessa on, ettei se sisällä laajempia tekstiesimerkkejä hänen Saksan ihailunsa luonteesta, vaikka tahtimarssi, suuri johtaja ja kansakunnan näennäinen yhtenäisyys viehättivätkin. Laajemman esittelyn olisi ansainnut analyysi hänen teoksestaan Glimtar från Tyskland (1934). Kysymys oli uskosta komealta kalskahtavaa loistavaa tulevaisuutta kohtaan, joka laantui ja aivan varmasti johti kohti suurta henkilökohtaista pettymystä, häpeääkin(?).
Carl-Johan Holmlund: Tito Colliander ja Hitlerin Saksa. Poliittisen pyhiinvaeltajan profiili. SKS 2025.