Venäjän/Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystö Tehtaankadulla Helsingissä. LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN

Mika Aaltola: Martti Ahtisaaren valinta oli Venäjän tiedusteluvahinko

Ulkopoliittisen instituutin johtajan mukaan presidenttiä ei pidetty idänsuhteiden takuumiehenä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kirjoittaa Ilta-Sanomissa julkaistussa kolumnissaan kansallisesta identiteetistä, joka hänen mukaansa on Suomen keskeinen voimavara.

– Se näkyy joka puolella, Nato-kannatuksesta maailmanennätystasolla olevaan maanpuolustustahtoon, demokraattiseen solidaarisuuteen ja täysiin saleihin, kun puhutaan Suomen suojasta. Kansalaiset ovat hereillä. He haluavat näkemystä asioiden eteenpäin viemisestä. Kysyntää on, mutta tarjotut näkemykset ovat melko pölyisiä ja latteita, Aaltola toteaa.

Hänen mukaansa kansallistunne on ollut sodan jälkeen vaikea aihe Suomessa.

– Kansallistunne oli voimattomampi suhteessa valtioeliittiin. Tilanne heijastui epäluuloina ja jännitteinä myös ulkopoliittisen eliitin sisällä, vaikka näennäinen konsensus vallitsikin. Suhde muuttui perin juurin vasta keväällä 2022, kun naapurustossamme alkoi rytistä. Venäjä paljastui viimein kaikille terroria tuottavaksi toimijaksi.

Aaltolan mukaan portinvartijat ”ovat yhä liikkeellä”, kun julkisuudessa puhuu kansallistunteesta.

– Syytetään siitä, että kuulostaa papilta, niin kuin valmiutta nostava puhe olisi maassamme pahe. Pidetään kansan liehittelijänä. Disinformaatiossa piruna. Toistetaan siis helposti Venäjän verkostojen keskeisiä raamituksia suomalaisen kansallistunteen syntisyydestä, vaarallisuudesta ja hulluudesta. Olisi työssään paljon helpompi jättää puhumatta rehellisesti Venäjästä, pitäytyä lestissään. Venäjän verkostot palkitsevat heitä, jotka puhuvat vain latteita ja neutraaleja sanoja, joilla on ”syvää” kokemusta ”oikeanlaisen” Venäjän-suhteen teatterista, hän kirjoittaa.

Aaltola nostaa esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaaren kohtelun julkisuudessa.

– Suomalaiset aivan oikein valitsivat uuden johtajan muutoksen ajalle. Hän tuli ulkoa, vaikkakaan ei ollut puoluekirjaton.

Ahtisaari oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen, mutta hän ei ollut koskaan toiminut kansanedustajana tai ministerinä.

– Ahtisaari ohitti kampanjassaan tunkkaisen poliittisen järjestelmän vetoamalla suoraan kansaan. Ahtisaaren synniksi luettiin se, ettei hän ollut Venäjän-suhteen takuumies. Hänen Nato-kantansa oli hiljaisen positiivinen alusta lähtien. Asiassa vain ei voitu edetä, koska ensin oli hoidettava EU-jäsenyys kuntoon. Nato olisi sitten tullut toisella kaudella. Mutta toista kauttahan presidentille ei suotu, Aaltola kirjoittaa.

Ahtisaari joutui Aaltolan mukaan pilkan kohteeksi.

– Se oli osittain sisäsyntyistä. Hän oli liian raikas hahmo eikä häntä koskaan päästetty sisälle pölyyntyneeseen poliittiseen meininkiin. Häntä näytettiin televisiokuvissa nousemassa portaita tai menemässä autoon. Raikkaus saatiin kuvittamalla näyttämään kömpelyydeltä. Hänen maakuntamatkojaan ivattiin. Puoluejärjestelmän kritiikkiä pilkattiin, hän kirjoittaa.

Aaltolan mukaan Tehtaankatu eli Venäjän Helsingin-suurlähetystö ”varmasti myös käytti välineitään”.

Poimintoja videosisällöistämme

– Venäjä oli vielä hyvin syvälle livahtaneena Suomen sisään. Hänen valintansa oli tavallaan Venäjän tiedusteluvahinko.

Aaltola varoittaa Venäjän vaikutuskeinoista.

– Suomen leijonan pitäminen häkissä on ollut Venäjän kansallisessa intressissä. Sen eri vaaleissa testattu disinformaatiokoneisto on vieläkin aktiivisessa käytössä. Se tarjoaa luottohenkilöille ja neutraaleina pidetyille tahoille tulitukea. Epäsopivaksi koetuille jatkuvaa vastatulta. Se onnistuu vieläkin luomaan vääristyneen kamppailukentän, jonka mikä tahansa puolue tai ehdokas joutuu ottamaan huomioon. Paljolti asia tapahtuu tiedostamatta. Kun somessa trollitehtaat, botit ja hyödylliset idiootit raamittavat ”russofobisia” tahoja tietyllä tavalla, se vaivihkaa tarttuu julkiseen keskusteluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)