Mihin juuttui elinkeinoelämän ja yritysten ”dynaaminen joustavuus”?

Vuodenvaihde lähestyy kovaa vauhtia, mutta työmarkkinoilla on edelleen odottava tunnelma. Suomalainen ”työmarkkinalaiva” on purjehtinut viime aikoina rajoitetun näkyvyyden vallitessa. Toivottavasti sumu hälvenee pian, maisema kirkastuu ja näkyvyys paranee. Merkkejä paremmasta on ollut näkyvissä, kun metsäteollisuudessakin yritys kerrallaan on saatu aikaan neuvottelutuloksia ja sopimuksia osapuolten välillä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että toimialan neuvottelujen vaikeudet kasaantuvat yhden yrityksen eli UPM Kymmenen kohdalle.

Teknologiateollisuuden neuvotteluja on käyty jo usean viikon ajan. Sivusta katsoen suurin kiista osapuolten välillä lienee rahasta eli palkankorotusten tasosta sekä yleiskorotuksen ja paikallisen erän välisestä suhteesta.

Lokakuun alkupuolella neuvoteltu metsäteollisuuden ensimmäisen sopimuksen taso lienee pohjana myöhemmin tehtäville. Mutta katsotaan nyt kaikessa rauhassa, mihin päädytään. Omaa arviotani vahvistaa se, että myöhemmin tehtäviin sopimuksiin tulee vaikuttamaan kasvanut epävarmuus inflaation tasosta seuraavina vuosian. Inflaatio kun tunnetusti syö palkansaajan ostovoimaa.

***Työnantajat perustelivat laajoista kokonaisratkaisuista luopumista sillä, että niillä ei riittävän joustavasti vastattu toimialojen välisiin tuottavuus- ja kannattavuuseroihin. Työnantaja siis halusi luopua kaikille maksettavista yleiskorotuksista. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi teknologiateollisuus, jolla tällä hetkellä menee varsin hyvin ja tilauskirjat ovat monessa yrityksessä täynnä, ei ole halukas maksamaan työntekijöilleen enempää kuin mikä on heikommin kannattavan toimialan palkanmaksukyky.

Missä siis on se elinkeinoelämän ja yritysten kovasti peräänkuuluttama joustavuus ja dynaamisuus? Työnantajan tavoite näyttää olevan tälläkin kierroksella koordinoida palkankorotusten taso heikoimman palkanmaksuvaran toimialan tasolle. Eli länsirintamalta ei mitään uutta: työnantajalla ei ole tosiasiallisesti halua maksaa alan tuottavuuden perusteella vaan mennä kaikkialla sieltä, missä palkkarima on matalimmillaan.

***Meneillään oleva kierros on johdonmukainen jatko työnantajien valitsemalla tiellä, jonka päässä on yhteiskuntaan vuosikymmenten ajan ennakoivuutta ja vakautta tuoneen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän romuttaminen. Sen päässä häämöttää neuvottelutoiminnan hajauttaminen yritystasolle – työnantajan ja yksittäisen työntekijän väliseksi neuvotteluksi – sekä työntekijäliittojen sulkeminen neuvottelupöydän ulkopuolelle.

Työntekijä on aina työelämän heikompi osapuoli ja työehtosopimukset tehdään kaikille kuuluvien minimiehtojen turvaamiseksi. Jos työnantaja halua maksaa sovittuja minimiehtoja enemmän, niin siitä vain. – Siihen eivät työehtosopimukset aseta esteitä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että varsin harvoin, jos lainkaan näin tapahtuu.

Muutokset sopimustoiminnassa näyttävät jäävän tämän neuvottelukierroksen osalta vähäisemmiksi kuin vielä vuosi sitten arvioin. Vastoin metsäteollisuuden valitsemaa tietä teknologiateollisuuden työnantajat ovat kokonaan hajautetun yrityskohtaisen sopimisen sijaan valinneet neuvotteluiden lähtökohdaksi yleissitovuuden tien. Teknologiateollisuus oli todennäköisesti suunnitellut alkuperäisessä pelikirjassaan peesaavansa metsäteollisuutta, mutta odottamattoman nopea toipuminen koronakriisistä muutti suunnitelmaa. Noususuhdanteessa kaupan käydessä, viennin vetäessä ja tilauskirjojen täyttyessä ei ollut mitään järkeä altistaa tuotantoa minkäänlaiselle ylimääräiselle häiriölle.

Todennäköisesti palkansaajat silti kohtaavat tulevilla neuvottelukierroksilla työnantajan pyrkimyksen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän romuttamiseen ja isäntävallan lisäämiseen. On tärkeää pitää viimeiseen asti kiinni kollektiivisesta sopimisesta – olipa neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä sitten mikä tahansa. Tämä tarkoittaa, että yksittäinen työntekijä ei joudu neuvottelemaan kaikista palvelusuhteeseen kuuluvista ehdoista työnantajan kanssa vaan sen hoitaa liitto.

Neuvottelukierroksesta tulee pitkä. Siihen tuo oman lisämausteensa se, että kierros käydään noususuhdanteessa inflaatiopeikon hääriessä taustalla. Erot toimialojen kannattavuuden välillä ovat merkittäviä ja yritysten kannattavuuden erot myös saman toimialan sisällä isot. Vaikeuskerrointa neuvottelupöydissä on aina, mutta aivan varmasti kierroksen haastavimmat neuvottelut käydään keväällä, kun julkinen sektori istuu tosimielellä pöytään.

***Vastoin monia kauniita pyrkimyksiä, juhlapuheita ja työnantajapuolen korulauseita totean, että perinteinen asetelma pääoman ja työn välisestä ristiriidasta ei ole mihinkään hävinnyt. Välistä tuntuu, että jopa päin vastoin – ristiriita on voimistumaan päin.

Pääomaa hallussaan pitävät ja heidän edustajansa tavoittelevat mahdollisimman hyvää tuottoa sijoitetulle pääomalle ja se tapahtuu yksinkertaisimmillaan maksimoimalla tulot ja minimoimalla menot. Palkkakustannukset ovat olennainen osa menoja.

Työntekijät pyrkivät osaltaan myymään työpanoksensa mahdollisimman hyvään hintaan. On täysin luonnollista, että silloin tavoitellaan ostovoimaa ylläpitäviä tai jopa sitä parantavia korotuksia.