Mies tunkeutui juutalaiseen hanukka-juhlaan ja puukotti viittä henkilöä newyorkilaisessa lähiössä, uutisoi CNN. Puukotuksen uhrit ovat päässeet sairaalahoitoon. Heistä kaksi on kriittisessä tilassa.
Juhlassa oli hyökkäyshetkellä arvion mukaan ainakin sata henkilöä. Hyökkääjä oli yrittänyt ensin päästä sisään läheiseen synagogaan, mutta ei onnistunut aikeessaan.
Puukotukset tapahtuivat Rocklandin piirikunnassa, jonka väestöstä yli 30 prosenttia on juutalaisia. New Yorkin osavaltion antaman tiedon mukaan siellä asuu suhteessa enemmän juutalaisia, kuin missään muussa piirikunnassa koko liittovaltiossa.
New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon mukaan isku on viimeisin tapaus hyökkäysten joukossa, joita juutalaisyhteisöä vastaan on tällä viikolla tehty. Hän painottaa, että antisemitismille ja vihalle on nollatoleranssi.
Viime viikolla New Yorkissa tapahtui pormestari Bill de Blasion mukaan ainakin kahdeksan rikosta, jotka voidaan mahdollisesti tulkita antisemitistisiksi.