[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”ilmastoskeptikko-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Mistä tiedät, että ilmasto lämpenee ja että muutos johtuu ihmisestä? Ani harva voi vastata, että olen tutkinut asian itse. Useimmat joutuvat sanomaan, että näin minulle on kerrottu.
Toimittaja Matti Virtanen kuuluu siihen pieneen joukkoon, joka yrittää kuulua ensimmäiseen ryhmään. Hän on seurannut ilmastonmuutostutkimusta kymmenien vuosien ajan ja kartuttanut tietojaan parhaansa mukaan.
Virtasesta eivät läheskään kaikki pidä. Syynä on se, että hän epäilee yleistä näkemystä, jonka mukaan ihmisen hiilipäästöt ovat kohonneet katastrofaaliselle rajalle ja kiire päästöleikkauksiin on suuri. Hänen mukaansa iso osa lämpenemisestä johtuu auringosta ja mahtuu luonnollisen vaihtelun piiriin. Päästöjä kannattaa vähentää, mutta suunnatonta kiirettä ei ole, Virtanen arvioi.
Epäily on Virtasella verissä: hän oli 1980-luvulla perustamassa tieteellistä Skepsis-yhdistystä, joka tunnetaan muun muassa vuosittaisesta Huuhaa-palkinnosta pseudotieteelliselle teolle.
– Älä usko pelkkiin puheisiin, Virtanen kirjoittaa keväällä ilmestyneessä kirjassaan Ilmastopaniikki.
Kirja kohtasi ilmestyessään kovaa vastustusta. Helsingin Sanomat julkaisi arvostelun, jossa todettiin, että kirjassa on vähintään 50 yksittäistä väittämää, jotka ovat vääristäviä tai peräti virheellisiä. Arvostelun kirjoitti akatemiaprofessori Timo Vesala, joka on toiminut Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin arvioijana.
Virtanen peräsi Vesalalta listaa virheistä ja saikin sen. Virheitä löytyi lopulta yli 70. Näistä tosin 15 kuuluu kategoriaan ”lähdeviite puuttuu”. Virtanen sanoo Nykypäivälle, että Vesala oli lukenut virheiksi myös ne kohdat, joissa tämä oli eri mieltä kirjan tulkinnan kanssa.
Yhden virheen Virtanen korjasi Ilmastopaniikin toiseen painokseen: Marsin ilmakehä on niin ohut, että vaikka se on 95-prosenttisesti hiilidioksidia, siitä ei voi päätellä planeetan lämpötilaa eikä sitä voi verrata Venukseen eikä Maahan.
Ilmastonmuutos tarkoittaa arkikielessä ihmisen aiheuttamaa alailmakehän keskilämpötilan kohoamista. Asiaa tutkitaan laajalti ympäri maailman ja IPCC kokoaa tutkimustiedot yhdeksi raportiksi laatien ennusteen tulevasta ja antaen ehdotuksen siitä, mitä maapallon kansojen ja valtioiden pitäisi tehdä, että lämpeneminen hidastuu.
Ennusteisiin sisältyy epävarmuuksia. Tämän toki tietää IPCC:kin, ja se päivittää tietojaan uuden tiedon valossa. Viime syksynä se muun muassa totesi, että ihminen voi päästää hiilidioksidia ilmakehään enemmän kuin on luultu, ennen kuin päästöt nostavat lämpötilaa 1,5 astetta.
Tiedeyhteisö, tiedotusvälineet, poliitikot, kansalaisjärjestöt ja yritykset hyötyvät ilmastopaniikista, koska se saa ihmiset ja rahat liikkeelle.
Tämä tarkoittaa, että ilmastonmuutos ei tuotakaan katastrofia vielä 2020-luvun alussa, kuten tähän saakka on varoitettu, vaan vasta myöhemmin. Helpottava tieto piileskeli IPCC-raportissa, josta sen kertoi suuremmalle yleisölle tiedelehti Nature. Suomessa asian uutisoi muutamaa kuukautta myöhemmin Seura, mutta kovin suurta kohua uutinen ei synnyttänyt.
Ilmastonmuutos on läpeensä politisoitunut käsite. Joko uskot virallisen totuuden, jonka mukaan raskaita toimia vaaditaan, tai olet vähättelijä, joka ei ymmärrä selvää asiaa.
Politiikan maailmassa tiukka kahtiajako on ymmärrettävä, koska politiikassa epäröinti johtaa tappioon. Jos aikoo saada pieniäkin päästövähennyksiä aikaan, on pakko puolustaa ilmastonmuutosta kaikin keinoin.
Tällä taktiikalla on paljon saatukin aikaan. EU johtaa maailmanlaajuista kamppailua ilmastonmuutosta vastaan, ja Suomessakin päästöt ovat vähentyneet. Kiina vielä haraa vastaan.
Ilmastonmuutokseen on sidottu valtava määrä poliittista pääomaa. EU ja EU-maiden hallitukset ovat vuosien ajan ajaneet sitä, että Eurooppa taistelee eturivissä hiilipäästöjen vähentämisen puolesta. Voi vain kuvitella, millainen katastrofi olisi länsimaiden päättäjille, jos kävisi ilmi, että ihminen ei lämmitäkään ilmastoa.
Virtanen sanoo, että ihmisiä pelotellaan tämän takia. Hänen mielestään poliittisia iskulauseita ei kannata ottaa sellaisenaan totena, koska politiikassa totuudesta voidaan äänestää, mutta tieteessä ei.
– Vapaassa maassa on voitava esittää kriittisiä kysymyksiä kaikista asioista, myös niistä, jotka poliitikot ja media ovat julistaneet lopulliseksi totuudeksi. Eikä myöskään tiedeyhteisön väitetty konsensus voi olla Jumalan sanaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1558429612896{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”ilmastoskeptikko-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ilmastopaniikki esittää kaikenlaista kiinnostavaa tietoa, josta iso osa lienee tuttua intohimoisille harrastajille, mutta maallikoille ei.
Kuinka moni esimerkiksi tietää, että Tyynenmeren pienet atollisaaret eivät uppoa, vaikka merenpinta nousee? Päinvastoin, atollien pinta-ala on kasvanut, vaikka meren pinta on noussut.
Yleisestihän esitetään, että ilmastonmuutos nostaa merenpintaa ja hävittää saaret. Todellisuudessa koralleista irtoaa niin paljon maanmuodostuksen raaka-ainetta, että saaret pysyvät pinnalla.
Siitäkin Virtanen muistuttaa, että Lapissa lämpötila ei ole kohonnut vaan laskenut. Kuusi tuhatta vuotta sitten lämpötila oli yli kaksi astetta nykyistä korkeampi. Tämä käy ilmi lustotutkimuksista.
Virtasen haastattelema tutkija kertoo, että Pohjois-Euroopan ilmasto on lämmennyt ja viilentynyt viimeisen 1 200 vuoden aikana parikymmentä kertaa, jolloin lämpötila on noussut tai laskenut 30–50 vuoden ajan. Yksittäisten kesien keskilämpötila on vaihdellut peräti 6,4 astetta.
Ilmastopakolaisten määrän on puolestaan ennustettu kasvavan. Virtanen esittää tutkimuksia, joiden mukaan tällaista ei ole tapahtunut. Pakolaisia toki on, mutta he pakenevat väkivaltaa, eivät ilmastonmuutosta, hän sanoo.
Virtanen vertaa ilmastonmuutoskeskustelua uskontoon, ja arkkiuskovainen on Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore, joka on sanonut olevansa ”kristitty, protestantti ja baptisti”.
Gore ja IPCC saivat vuonna 2007 Nobelin rauhanpalkinnon työstään ilmastonmuutosta vastaan. Goren merkittävin panos työssä oli hänen elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Se sai myös parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon.
Goren elokuvan arvo tosin putosi samana vuonna, kun Britannian korkein oikeus määräsi, että jos elokuvaa esitetään kouluissa, oppilaille pitää jakaa lista elokuvan suurimmista virheistä.
Virtanen katsoo, että ”saarnamies” Gore on levittänyt väärää tietoa pelotellakseen ihmisiä ilmastonmuutoksella. Samaa tekevät lukuisat poliitikot ympäri maailman, hän sanoo.
– Tiedeyhteisö, tiedotusvälineet, poliitikot, kansalaisjärjestöt ja yritykset – kaikki hyötyvät ilmastopaniikista, koska se saa ihmiset ja rahat liikkeelle. Kansa huolestuu, muuttaa kulutustottumuksiaan ja äänestää poliitikkoja, jotka rahoittavat ilmastopolitiikkaa ja tutkimusta, jonka tehtävä on tuottaa lisää tietoa hiilidioksidin vaarallisuudesta, josta media uutisoi yhä pelottavammin otsikoin.
Ilmastoteeman politisoituminen tuottaa lieveilmiöitä, joita Virtanen myös käsittelee. Hän kertoo, miten ilmastoskeptikoiksi luetut tutkijat eivät enää saa kutsuja seminaareihin. Välit muuhun tiedeyhteisöön katkeavat. Tekstejä ei enää julkaista. Apurahojen saanti vaikeutuu. Muuan tutkija kertoo kouluttaneensa nuorta tutkijaa, joka ei ymmärtänyt laittaa hakemuksiinsa mainintaa ilmastonmuutoksesta ja sai sen takia hylkäyspäätöksiä.
Ajatuspoliisimaista toimintaa, sanoo Virtanen.
Vaikka Virtanen arvostelee kovin sanoin ilmaston ympärillä käytävää keskustelua, hänkin katsoo, että päästöjä kannattaa vähentää, jos ei muuten, niin varovaisuusperiaatteen nimissä. Periaate tarkoittaa, että minimoidaan riskit. Tosin mitä tahansa ei pidä hyväksyä, hän lisää.
– Varovaisuusperiaatehan johtaa siihen, että ilmastotoimissa voidaan hieman liioitella, koska eihän niistä vahinkoakaan ole. Tärkeintähän on hyvä tarkoitus. Mutta tämä voi johtaa niin sanottuun jalon asian korruptioon.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]