Mielenterveyspotilaat ovat muuta väestöä suuremmassa itsemurhavaarassa

Tuoreen tutkimuksen perusteella itsemurhariski on erityisen suuri psykiatrisesta hoitoyksiköstä kotiutumisen jälkeisinä kuukausina.

Tutkimus perustuu sadan tutkimuksen aineistoihin 50 vuoden ajalta. Seurantojen aikana 18 000 potilasta teki itsemurhan.

Tulosten perusteella potilaiden itsemurhariski oli erityisen suuri kolmen kuukauden sisällä hoitojakson päättymisestä. Tuolloin riski oli peräti sata kertaa suurempi kuin yleisväestössä. Riski pieneni vähitellen, mutta oli vielä vuosia myöhemminkin 30-kertainen.

Kaikista suurimmassa vaarassa olivat potilaat, joilla tiedettiin olevan itsetuhoisia ajatuksia. Heidän riskinsä oli hoidon jälkeisten kuukausien aikana 200 kertaa suurempi kuin terveiden, tulokset osoittivat.

Luvut tarkoittavat käytännössä sitä, että noin kolme potilasta tuhannesta tekee itsemurhan kolmen kuukauden sisällä hoitojakson päättymisestä. Potilaiden itsemurhat eivät ole juurikaan vähentyneet 50 vuoden aikana, vaikka monien sairauksien hoito on parantunut huomattavasti.

Maailmanlaajuisesti joka vuosi keskimäärin 11 ihmistä sadastatuhannesta päätyy itsemurhaan. Suuri osa heistä kärsii mielenterveysongelmista.

Tutkimus on julkaistu JAMA Psychiatry -lehdessä ja siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

Mainos