Mielekästä tekemistä ja onnellista elämää. Se lienee useimpien mielessä, jos pohditaan mikä on oikeasti tärkeää. Miten tavoitteeseen päästää riippuu varmasti yksilöstä. Tässä muutamia, ei varmaankaan kattavia, poimintoja uutisista johdattelemaan aiheeseen.
”Harvaan asutun maaseudun väestöstä itsensä kokee onnelliseksi 53 prosenttia väestöstä, kun kaikkein urbaaneimmilla alueilla, sisemmillä kaupunkialueilla näin kokee 47 prosenttia.”
”Jo 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta”
”Pääkaupunkiseudulla krooninen asuntopula”
”Vuoden 2014 syyskuussa vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta koko maassa oli 2 192 euroa, pääkaupunkiseudulla 3 546 euroa ja muualla Suomessa 1 661 euroa.”
”Nelostiellä juhannusliikenteen pahin ruuhka ”
”Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi”
Mikä näitä yhdistää? – ei ainakaan tasapaino. Kuulun itse siihen ryhmään, joka uskoo pääkaupunkiseudun kilpailukykyisyyden olevan keskeistä koko Suomen menestyksen kannalta. Näin se luo myös pohjan onnellisuudelle. Ajattelen asiaa kuitenkin niin, pääkaupunkiseutu ei ole koko Suomi, eikä kaikkien kannata eikä tarvitse tänne muuttaa. Suomea tulee rakentaa kokonaisuutena.
Rohkenen myös väittää, että aika moni hyvinvointiyhteiskunnan pahoinvointiongelma johtuu ihmisten kokeman mielekkään, merkityksellisen ja konkreettisen tekemisen puutteesta.
Yllä mm kerrottiin maaseudun onnellisuudesta. Ns. kovilla mittareilla ”häviäjät” kokivat siis olevansa ”voittajia”. Hieman kärjistetty, mutta mietitäänpä kuinka moni meistä ensin suoritettuaan prosessitehokkuustehtävänsä sorvi ääressä kiiruhtaa mindfulness tuokioon ja siitä edelleen tarkoin ohjelmoituun harrastukseen ja sitten vihdoin lepohetkenä unelmoi luonnon rauhasta. Tulee mieleen voisiko asiat tehdä toisin? Tehokkuutta en toki moiti, ilman sitä ei tottumaamme hyvinvointi voi ylläpitää ja kehittää. Mutta miksi niin moni joutuu kaikessa kiireessä hakemaan mielekästä tekemistä hampaat irvessä, miksi meidän pitää pakkautua samoille kulmille, kun osa haikailisi takaisin maalle.
Edessä siintää myös robotisaation tuoma muutos työ- ja arkielämän polarisoitumisesta. On erittäin korkean tuottavuuden tehtäviä, joissa hyvinvointiprosessi suunnitellaan ja matalamman tuottavuuden tehtäviä … niin no niitä ei taida kovin paljon olla. Lisäksi olemme omaksuneet asenteen, että ne eivät ole tekemisen arvoisia, vaikka joku saattaisi niitä pitää ihan mielekkäinä. Kärjistys taas mutta suunta lienee selvä, ainakin osapuillen.
Kehitys luo myös tilaa lisääntyvälle vapaa-ajalle, jonka täytteeksi moni meistä hakee elämyksiä. Ne vaihtelevat. Toisille ne ovat korkeavirittäisiä ja aina vaan jännittävämpiä kokemuksia. Toisille ilo syntyy perunasta, jonka on itse istuttanut, mullannut, nostanut ja voinokareen kanssa nauttinut. Osa haluaakin tehdä asioista itse, mutta työtehtävien polarisaatio nostaa myös entisestää mahdollisuuksia palvelutarjonnan lisäämisestä vapaa-ajan alueella.
En edes yritä ratkaista koko ongelmaa, tuskin sitä kukaan yksin osaakaan, mutta tämä luontonäkökulma tarjoaa tosiaankin mahdollisuuksia. Yhä useammat muuttavat pääkaupunkiseudulle joka natisee liitoksistaan. Samalla kaipuu luonnon rauhaan on yhtä tärkeää jopa tärkeämpi kuin aikaisemmin. Tulevaisuus luo mitä todennäköisemmin mahdollisuuden ja kysynnän yhä laajemmalla palveluliiketoiminnalle josta osa liittyy luontoon.
Tehdään pääkaupunkiseudusta ja suomesta entistä kilpailukykyisempi mutta myös inhimillisesti kestävä ja viihtyisä. Muutama keino.
Yrityksiä ympäri Suomea – siellä sitä luontoa riittää. Pitääkö tukea tai tehdä joku ohjelma? Ehkä mutta kyllä yrittäjä yrittää ja palvelee kun se on mahdollista. Ei koeteta keskitetysti suunnitella mitä ihmiset haluavat mutta poistetaan esteitä. Verokiila – eli tarvitaan erittäin suuret bruttotulot että niistä voi maksaa toiselle palvelusta ja toiselle jää vielä nettona jotain käteen – ja pienet tuloerot tekevät palvelun tuottamisen ihmiseltä ihmiselle erittäin vaikeaksi. Kokonaisverotus kohtuullisemmaksi niin luonnonläheisempi Suomi löytää paikkansa ja kaupungeissa on paremmin tilaa sinne halajaville (juu tiedän että se on suuri enemmistö eikä siinä ole mitään pahaa)
Asenteen tarkastus. Tehokkuus ok, mutta sydäntä tarvitaan mukaan ja vähän pidempää aikajännettä tulosten tarkasteluun. Tehdään sellainen Suomi jossa oikeasti kaikki viihdymme. Kun meistä niin moni viihtyy luonnossa, voisimme miettiä tämän pääkaupunkiseudulle pakkautumisen järkevyyttä. ”Painetaan niska limassa, että sitten eläkkeelle päästää luonnos rauhaan” vai ”painetaan töitä luonnonrauhassa teknologian suomia mahdollisuuksia hyödyntäen ja palveluista nauttien”.
Luontosuhteen säilyttäminen pitää kiinni tavallisessa arjessa. Mielekäs tekeminen on monille konkreettista, sellaista jossa ymmärtää mistä ruoka tulee, miten rasitus virkistää, missä näkee kättensä työn. Kannattaa kokeilla.
Haluammeko että pääkaupunkiseutu ja sitä kautta myös Suomi on kilpailukykyinen? Varmaankin kyllä. Onko kaupungistumisella hyviä puolia ja onko se jatkuva megatrendi? Taas varmaankin kyllä. Mutta kun meistä niin moni kuitenkin haluaa elää luonnon keskellä, niin pidetäänpä silmät auki ennen kuin tehostetaan itsemme onnettomiksi.
Kirjoittaja Pekka Rehn on digitalisoija, KTM ja kuntapoliitikko.