Airbus on toteuttanut yhteistyössä Kratos Defense & Security Solutionsin kanssa U740 Valkyrie -lentokoneen ensimmäisen lennon Euroopassa.
Valmistajien mukaan ne ovat aikataulussa toimittaakseen vuoteen 2029 mennessä taisteluvalmiin, miehittämättömän yhteistoiminnallisen taistelulentokoneen, joka vastaa Saksan ja muiden Euroopan maiden asevoimien operatiivisiin vaatimuksiin.
Pohjois-Euroopassa sijaitsevassa testikeskuksessa suoritetulla lennolla saavutettiin kaikki asetetut tavoitteet. Näihin kuuluivat muun muassa kiitotiestä riippumaton, rakettiavusteinen nousu, liikkeet eri korkeuksilla ja jopa Mach 0,8 -nopeuksilla sekä tehtävän muuttaminen lennon aikana.
– Tämä ensilento luo pohjan tuleville, entistä kehittyneemmille lentokokeille, joissa hyödynnetään Airbusin MARS-järjestelmää (Multi-platform Autonomous Reconfigurable and Secure). MARS toimii lentokoneen ”eurooppalaisina aivoina” ja varmistaa täyden hallinnan ohjelmistoista, tehtäväsovelluksista, datasta sekä laitteistosta, kertoo Airbus.
Yhtiön mukaan MARS hyödyntää tekoälypohjaisia ohjelmistoja tehtävien itsenäiseen suorittamiseen ja kokonaisten lentoryhmien koordinointiin.
– Tiukka komentohierarkia varmistaa, että ihminen pysyy mukana päätöksentekoprosessissa. Näin taataan, että kaikki kriittiset päätökset noudattavat sovittuja toimintasääntöjä sekä eettisiä ja oikeudellisia normeja.
U740 Valkyrie on 9,1 metriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 8,2 metriä. Aluksessa on sisäinen asekuilu sekä siipien alla kiinnityspisteitä ulkoiselle hyötykuormalle.
Sen suurin lentoonlähtöpaino on noin kolme tonnia, toimintamatka yli 5 000 kilometriä ja lakikorkeus 45 000 jalkaa.
U740 Valkyrie on suunniteltu toimimaan joko itsenäisesti tai miehitettyjen hävittäjien – kuten Eurofighterin – ohjauksessa. Sen tehtäviin kuuluu korkean riskin operaatioiden suorittaminen sekä miehitettyjen ilma-alusten suojaaminen.