Meyer Turku teki viime vuonna voittoa 32,2 miljoonaa euroa, kun voittoa kertyi vuotta aiemmin 26,2 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 787,5 miljoonasta 807,7 miljoonaan euroon.
– Nämä hyvät luvut auttavat meitä valmistautumaan tuleviin vuosiin ja edelleen kasvavaan kansainväliseen kilpailuun, toimitusjohtaja Jan Meyer toteaa tulostiedotteessa.
Yhtiö kertoo käyttävänsä liikevoiton noin 200 miljoonan euron investointiohjelmansa rahoittamiseen Turun telakalla. Investointeja tarvitaan yhtiön mukaan telakalla korvaamaan vanhentuvaa laitekantaa, ja ne mahdollistavat tuotannon kasvattamisen tilauskirjan vaatimiin määriin.
– Käytämme liikevoiton suurien investointiemme rahoittamiseen. Investoinneilla rakennamme Turun telakasta modernin laivankokoamistehtaan, koulutamme henkilöstöämme ja vahvistamme laivanrakentajiemme joukkoa entisestään, Meyer kertoo.
Meyer Turku toimitti viime vuonna kaksi alusta. Ensin tammikuussa telakalta luovutettiin LNG-lautta Megastar Tallinkille ja myöhemmin toukokuussa risteilylaiva Mein Schiff 6 saksalaiselle TUI Cruisesille. Mein Schiff 6 oli jo neljäs Turussa rakennettu risteilylaiva.
Työntekijöiden määrä kasvoi viime vuonna emoyhtiössä 1614:sta 1854:ään. Rekrytointeja tehtiin viime vuonna 296.