Selkeintä kasvu on kartongin, sellun ja sahatavaran viennissä, selviää Luonnonvarakeskus Luken suhdannetiedotteesta.
Vaikka talouskasvu on maailmanmarkkinoilla vielä epätasaista, Suomen metsäteollisuuden kannalta tärkeissä maissa – Britanniassa, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa – talouskasvun ennakoidaan pysyvän hyvänä.
Lisäksi Kiinan talouskasvun painottuminen yksityiseen kulutukseen tuo myönteistä virettä eri metsäteollisuustuotteiden kysyntään, Luonnonvarakeskus sanoo.
Sahatavaran ja vanerin tuotanto- ja vientimäärät kasvavat kuluvana vuonna, kun kotimaan rakentaminen elpyy ja rakentamisen kasvu Euroopassa kiihtyy. Suomen sahatavaran tuotannon Luke arvioi nousevan tänä vuonna noin 10,9 miljoonaan kuutiometriin.
Sahatavaran viennin keskihintojen laskun odotetaan vähitellen taittuvan, ja vanerien vientihinnat nousevat hieman markkinatilanteen kohentuessa Euroopassa.
Kiinan merkitys kuusisahatavaran viennin kohdemaana kasvaa edelleen.
Kartongin ja sellun vienti vetää
Massa- ja paperiteollisuudessa tilanne jatkuu Luken mukaan kaksijakoisena.
Kartongin ja sellun kysyntä kasvaa, mutta paino- ja kirjoituspaperin kysyntä alenee. Kartongin tuotantoa ja vientiä lisäävät Suomen kasvanut tuotantokapasiteetti ja hyvä kysyntä Euroopan unionin ulkopuolella.
Sellun vientiä lisää Kiinan kysyntä. Kartonki- ja sellumarkkinoilla kapasiteetin ja tarjonnan kasvu painaa hintoja alaspäin tänä vuonna, etenkin lehtisellun kohdalla. Havusellun hinnan lasku on tasaantumassa.
Kotimaan markkinahakkuiden arvioidaan viime vuoden notkahduksen jälkeen kasvavan tänä vuonna pari prosenttia 55,4 miljoonaan kuutiometriin. Kotimaan hakkuita kasvattavat puun tuonnin väheneminen sekä sahatavaran, sellun ja kartongin tuotannon kasvu.
Raakapuun kantohinnat jäävät tänä vuonna lähelle viime vuoden tasoa. Metsähakkeen käyttö nousee 1–2 prosenttia viime vuodesta.