Timo Jaatinen kiittelee hallitus myös siitä, että vuodelle 2015 jo päätetystä turveveron korotuksesta luovuttiin.
– Positiivista oli myös päätös panostaa kasvupaketissa innovaatiorahoitukseen, muun muassa Teollisuussijoitukselle myönnettiin valtuudet biotalousyrityksien pääomasijoituksiin. Suomalaisen osaamisen on matalasuhdanteessakin pysyttävä kilpailijamaiden tahdissa, jotta saamme luotua uusia menestysaloja.
Jaatisen mukaan hallituksen päätöksillä on myös kustannusvaikutuksia teollisuudelle.
– Esimerkiksi lämmitys- voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden verojen korotukset vaikuttavat myös teollisuuteen. Perusväylänpidon rahoituksen leikkaus on pettymys ja se pahentaa entisestään Suomen tiestön korjausvelkaa.