Tullin tilastojen mukaan metsäteollisuuden vienti oli tammi-heinäkuussa arvoltaan 6,8 miljardia euroa, mikä oli neljä prosenttia vuoden takaista enemmän. Varsinkin paperimassan vienti Kiinaan on Tullin mukaan vetreää.
Kiinan osuus Suomen metsäteollisuuden viennistä on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kolmesta prosentista kuuteen prosenttiin.
Saksa oli kuitenkin edelleen tärkein vientimaa tammi-heinäkuussa 16 prosentin osuudellaan. Iso-Britannia on toisena hieman alle 10 prosentin osuudella.
Sellun vienti vetää
Paperimassan osuus metsäsektorin viennistä on noussut viiden vuoden takaisesta vajaasta 12 prosentista kuluvan vuoden lähes 16 prosenttiin. Myös sahatavaran osuus on kuluvalla vuosikymmenellä suurentunut, mutta puusta valmistettujen tuotteiden osuus on säilynyt lähes ennallaan.
Paperin ja pahvin osuus metsäteollisuussektorin viennistä vaihteli pitkään 70 prosentin molemmin puolin, mutta tammi-heinäkuussa se oli enää 63 prosenttia.
Paperimassan kohdalla Suomi on hiukan vahvistanut asemaansa maailmanmarkkinoilla kuluvalla vuosikymmenellä, mutta sahatavaran sekä paperin ja pahvin markkinaosuudet ovat laskeneet.
Suomen viennin osuus metsäteollisuuden maailmanmarkkinoiden kokonaisviennistä on viime vuosina pysynyt suurin piirtein ennallaan, hieman yli neljässä prosentissa. Ennen vuoden 2008 romahdusta Suomen osuus oli noin kuusi prosenttia.
Myöskään viennin arvo ei ole saavuttanut talouskriisiä edeltänyttä tasoa. Viime vuonna metsäteollisuustuotteita vietiin vajaan 11,2 miljardin euron arvosta, kun viennin arvo oli vuonna 2007 yli 12,5 miljardia euroa.
Metsäteollisuuden osuus Suomen koko tavaraviennistä kasvoi tammi-helmikuussa noin 22 prosenttiin öljyjalosteiden viennin arvon laskun vuoksi. Vuosituhannen alkupuolella osuus oli neljänneksen tuntumassa, mutta muun viennin kasvaessa osuus laski, ja vuonna 2008 se oli vain 17 prosenttia.
Tuonti vähenee entisestään
Metsäteollisuustuotteita tuodaan Suomeen vähän, ja tuonti on viime vuodet ollut selvässä laskussa. Viime vuonna tuonti laski kuusi prosenttia 1,6 miljardiin euroon. Tänä vuonna tuonti on edelleen pudonnut saman verran.
Tuontimaista Venäjä säilytti kuluvana vuonna ykkössijansa neljänneksen osallaan, vaikkakin sen osuus on pudonnut 2010-luvulla muutaman prosenttiyksikön. Ruotsin tuontiosuus oli hieman yli 18 prosenttia.