Metsäteollisuuden tuotteiden näkymät ovat parantuneet

Euroalueen talouden hidas koheneminen ja maailmantalouden elpyminen parantavat loppuvuonna metsäteollisuustuotteiden kysyntänäkymiä, arvioi Luonnonvarakeskus.

Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäteollisuustuotteiden kysyntänäkymät ovat loppuvuonna parantumassa euroalueen talouden hitaan kohenemisen ja maailmantalouden elpymisen ansiosta.

Euro on alkuvuonna heikentynyt huomattavasti dollariin nähden Euroopan keskuspankin kevennettyä rahapolitiikkaansa. Jos Yhdysvaltain keskuspankki puolestaan kiristää rahapolitiikkaansa syksyn aikana, ennustaa Luonnonvarakeskus euron edelleen heikkenevän, mikä tukisi suomalaisten metsäteollisuustuotteiden kulutusta ja vientiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alkuvuoden aikana sahatavaran vientimäärien kasvu Kiinaan, Egyptiin ja Saudi-Arabiaan on korvannut euroalueen ja Japanin supistunutta vientiä. Loppuvuonna rakentamisen arvellaan lisääntyvän myös Euroopassa, ja Suomen sahatavaran vientimäärän ennustetaan pysyvän lähes viime vuoden tasolle.

Suomessa korjausrakentaminen kasvaa, mutta se korvaa vain osin asuntorakentamisen vähenemisestä johtuvaa sahatavaran kysynnän alenemista. Sahatavaran tuotannon ennakoidaan vähenevän Suomessa prosentin viime vuodesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä heikkenee edelleen. minkä ennustetaan supistavan Suomen paperin tuotanto- ja vientimääriä 5 prosenttia viime vuodesta.

Sen sijaan sellun ja kartongin tuotanto ja vienti kasvavat uusien investointien ja hyvän maailmanmarkkinakysynnän ansiosta. Sellun tuotanto kasvaa prosentin ja vienti pari prosenttia. Kartongin tuotannon ja viennin ennustetaan kasvavan 2 prosenttia tänä vuonna.

Teollisuuspuun markkinahakkuut vähenevät tänä vuonna pari prosenttia vaisun alkuvuoden vuoksi. Myös puun tuonti supistuu. Raakapuun kantohintojen ennustetaan päätyvän vuodentakaiselle tasolleen puun kysynnän kasvaessa vuoden jälkipuoliskolla.

Mainos