Metsästys ja kalastus valtion alueilla on suosittua

Metsähallitus on selvittänyt, kuinka monta päivää vuodessa suomalaiset harrastavat eränkäyntiä valtion alueilla.

Valtion alueilla harrastetaan metsästystä ja kalastusta Metsähallituksen selvityksen mukaan yhteensä kaksi miljoonaa päivää vuodessa.

Kansalaisilla on mahdollisuus kalastaa tai metsästää joillakin valtion alueilla ilmaiseksi. Tätä mahdollisuutta hyödynnetään vuosittain noin 1,4 miljoonana päivänä. Yleisintä on heittokalastus kalastonhoitomaksulla sekä onkiminen ja pilkkiminen, joihin ei pääsääntöisesti tarvita kalastuslupaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi metsästys- tai kalastusluvan hankkineet ihmiset viettävät harrastustensa parissa valtion alueilla 0,6 miljoonaa päivää vuodessa.

Valtion alueilla vesiltä ja metsistä pyydetyn saaliin vuotuinen arvo on yhteensä noin 30–35 miljoonaa euroa, josta hirvisaalis on 7–10 miljoonaa euroa ja merialueiden kaupallisen kalastuksen saalis noin 19 miljoonaa euroa. Vapaa-ajankalastajien saalin arvo ei ole luvussa mukana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eränkäynnillä on suuri merkitys meidän hyvinvointiimme. Tämän selvityksen tulokset olivat myönteinen yllätys. On hienoa havaita, että ainutlaatuisia kalastus- ja metsästysmahdollisuuksiamme hyödynnetään näinkin laajasti, Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi kertoo tiedotteessa.

Yleis- ja erityisperusteiset kalastus- ja metsästysoikeudet painottuvat Pohjois-Suomeen, jossa sijaitsee merkittävä osa valtion maa- ja sisävesialueista. Siellä harrastaminen on aktiivista. Näillä oikeuksilla on myös keskeinen osa saaristolais- ja saamelaiskulttuuria.

Selvitys on laatuaan ensimmäinen.

Mainos