Metsästäjätutkinnon uudistaminen käynnistyi

Suomen riistakeskus on käynnistänyt Maa- ja metsätalousministeriön kanssa sovitun mukaisesti lakisääteisen metsästäjätutkinnon uudistamiseen tähtäävän projektin.

Metsästäjätutkinnon uudistaminen toteutetaan vuosina 2014-2015.

Projektin tavoitteena on päivittää ja nykyaikaistaa soveltuvin osin metsästäjätutkinto vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

Metsästäjätutkinto otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisenä pohjoismaista vuonna 1964. Nykymuotonsa tutkinto on saanut vuonna 1992 toteutetun uudistuksen myötä. Samoihin aikoihin otettiin käyttöön myös vapaaehtoinen tutkintoon valmentava koulutus.

Metsästäjätutkinnon uudistamisprojektin tavoitteena on tutkinnon lisäksi uudistaa myös tutkintokoulutus sekä tutkinnon suorittamiseksi tähtäävät opiskelumateriaalit mukaan lukien Metsästäjän opas.

Uusi päivitetty metsästäjätutkinto ja siihen liittyvät opiskelumateriaalit ovat käyttöönotettavissa aikaisintaan vuoden 2016 aikana.

Mainos