Metsästäjäliitto painottaa tehokkaan villisikojen metsästyksen tärkeyttä ja kiirehtii myös viranomaisen johtaman metsästyksen aloittamista afrikkalaisen sikaruton tartunta-alueella.
Metsästäjäliitto muistuttaa tiedotteessa, että metsästäjillä on täysi valmius aloittaa viranomaisen johtama villisikojen metsästys tartuntavyöhykkeellä. Toistaiseksi metsästäjät ovat vain etsineet kuolleita sikoja viranomaisten ohjeiden mukaisesti.
Lisäksi liitto esittää, että myös droonien käyttö villisikojen etsinnässä tulisi mahdolliseksi. Droonilla esimerkiksi kaislikoissa olevat villisiat voitaisiin löytää tehokkaasti, mistä supikoirien pyynnissä on jo kokemusta.
Metsästäjäliitto on tyytyväinen näytepalkkioiden ja toiminta-avustusten nousuun. Liitto kuitenkin katsoo, että Sikayrittäjien toiminta-avustuksen mukaisesti myös valtion maksama 500 euron näytepalkkio pitäisi maksaa metsästysseuralle, sillä se hallinnoi alueensa metsästysoikeuksia, organisoi alueellaan tapahtuvaa villisian metsästystä ja omistaa saaliin käsittelyssä tarpeelliset lahtivajat.
Ruokavirasto on 1.9.2026 alkaen lieventänyt afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen rajoituksia alueen huomattavan laajenemisen vuoksi.
Merialueella tapahtuva hylkeen ja merimetson metsästys sekä pienpetojen loukkupyynti on jatkossa mahdollista tartuntavyöhykkeellä ydinalueen ulkopuolella. Muu metsästys on tartuntavyöhykkeellä kielletty.
Metsästäjäliitto katsoo, että merimetson ohella myös valkoposkihanhen suojametsästys tulee sallia tartuntavyöhykkeellä välittömästi ennen syysmuuton alkamista.
Jatkossa esimerkiksi pienet yleisötapahtumat, metsätaloustyöt ja maan muokkaaminen ovat sallittuja tartuntavyöhykkeellä. Myös koiratapahtumat ovat sallittuja, jos niihin osallistuu korkeintaan sata henkilöä ja koirat pidetään kytkettyinä.