Verkkouutiset

UPM:llä on tällä hetkellä biojalostamo Lappeenrannassa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Metsäjohtaja UPM:n päätöksestä: Toivottavasti vihdoin herätään

Metsäyhtiö kertoi suunnittelevansa biojalostamon rakentamista Kotkan sijasta Rotterdamiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen pitää valitettavana sitä, että metsäyhtiö UPM valitsi Alankomaiden Rotterdamin mahdollisen biopolttoainejalostamon sijaintipaikaksi. Kotka hävisi kilpailun jalostamosta.

– Teollisuuden toimintaympäristö ei ollut Suomessa riittävän kilpailukykyinen tälle investoinnille. Toivottavasti kilpailukyvyn parantamiseen herättäisiin vihdoin, Jaatinen twiittaa.

UPM kertoi asiasta torstaina.

– Suunnittelu jatkuu Rotterdamissa, missä toimintaympäristö on biopolttoaineliiketoiminnalle suotuisampi, yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi tulostiedotteessa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisyhtiöt investoivat ulkomaille. Neste esimerkiksi päätti viime vuonna perustaa biodieseljalostamon Rotterdamiin.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kommentoi UPM:n päätöstä Twitterissä.

– Valitettava päätös entisen kotikaupungin Kotkan ja Suomen kannalta, mutta ei myöskään ensimmäinen, jossa Rotterdam voittaa meidät. Sijaintia emme voi muuttaa, mutta kaikki muu pitää perata. Vielä on matkaa maallamme investointien kohteena, hän toteaa.

Kaakkois-Suomen vaalipiiriä edustava kansanedustaja Ville Kaunisto (kok.) kertoo olevansa harmissaan.

– Kilpailussa joku aina häviää. Olennaista on kysyä tekikö hävinnyt osapuoli kaikkensa voittaakseen? Ensimmäisenä tuli mieleen yritysmyönteisyyden puute, jäykät työmarkkinat, kasvavat logistiikkakustannukset, osaavan työvoiman riittämättömyys, hän twiittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)